Pe 8.8. 19:30 VS.

RAPORTTI: Jukurit haki taisteluvoiton Keuruulta!

Jukurit nappasi taisteluvoiton Keuruulta SarvisClubin kannustaessa taustalla. Kuva: Mikko Rahikainen
Jukureiden ja KeuPan välinen toinen välieräottelu kamppailtiin perjantaina Keuruulla. Tiivistunnelmaisen ottelun aikana nähtiin tunteiden kuohuntaa ja tulos tiukassa ottelussa Jukureille 0-1 (0-0, 0-1, 0-0).

Ensimmäinen erä taisteltiin taas tutusti tasaiseen tahtiin. Vauhtia ja intohimoa riitti molempien joukkueiden osalta ja tilanteita nähtiin molemmissa päissä kenttää. Toiseen erään siirryttiin kuitenkin pyöreissä lukemissa 0-0.

Toisella kaksikymmenminuuttisella nähtiin illan ensimmäinen ja ainokaiseksi jäänyt maali, jonka Jukurit iski ylivoimalla. Maalin esityön tekivät Roope Ranta ja Teemu Henritius ja osuman viimeisteli siniviivalta komealla vedolla Teemu Suhonen.

Jukureiden maalin jälkeen joukkueiden tunteet kuumenivat puolin ja toisin ja jäähyboksin ovea availtiin molemmille joukkueille. Myös yli 700-päinen yleisö onnistui kannustamaan omiaan.

Kolmas erä oli edellisten tapaan tiukka ja kovaa kamppailua käytiin KeuPan jahdatessa avausosumaa. Jukureiden puolustus toimi tiiviisti ja ainoat KeuPan paikat hoiti lopulta jälleen nollapelin pelannut Christian Heljanko.

KeuPa yritti tasoitusta lopussa vielä ilman maalivahtia, mutta yritys ei tuottanut tulosta ja näin ollen toinen välierä päättyi viikinkiryhmän voittoon maalein 0-1.

Joukkueet kohtaavat kolmannessa välierässä jo lauantaina Mikkelissä. Odotettavissa on jälkeen tiukka kamppailu, joka alkaa klo 17.00. Tervetuloa!

Maalit:

1.
Ei maaleja.

2.
33.16 YV Teemu Suhonen (Roope Ranta, Teemu Henritius)

3.
Ei maaleja.

Maalivahtien torjunnat:

Jukurit Christian Heljanko 7+10+8=25
KeuPa HT Antti Karjalainen 12+8+5=25 (poissa 58.29-60.00)

Yleisöä:

728

Kuva: Mikko Rahikainen
Kuva: Mikko Rahikainen
Kuva: Mikko Rahikainen

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O