Ke 17.12. 18:30 VS.

RAPORTTI: Jukurien löyly pehmitti Pelicansin!

Mikkeliläiset kipusivat ylälauteille kolmella pisteellä.

Talvipakkanen puree, mutta Ikioma Areenalla riittää lämpöä. Tätä faktaa sai todistaa perjantai-iltana 4200 silmäparia. Mikkelin Jukurien järjestämässä perjantailöylyssä Lahden Pelicansin paikaksi määräytyi lopulta alalauteet.

Kotijoukkueen 2-1 (2-0, 0-0, 0-1) -kotivoitto toteutui rajun taistelun kautta, jota puolustaja Valtteri Hietasen saama pelirangaistus ei ainakaan helpottanut.

Hietasen ottelu päättyi jo avauserässä pakin törmättyä linjatuomariin aloitustilanteen jälkeen. Tilanne hämmästytti ja kummastutti ympäri jääkiekkoilevaa Suomea.

Kotijoukkue ei kuitenkaan suostunut luopumaan löylykauhasta edes kaventuneella kokoonpanolla. Jo ennen Hietasen pelirangaistusta Janne Ritamäki iski kotijoukkueen johtoon.

Topi Nättinen löi lisää pökköä pesään 2-0-osumallaan avauserän päätösminuuteilla.

- Jälleen kovavauhtinen taistelupeli, jossa riitti vääntämistä ja kääntämistä. Voitimme varmaan maalintekotilastot, mutta oli siinä vastustajallakin paikkoja, summasi valmentaja Ville Nieminen voittoiltaa.

- Hietasen ulosajo määräsi todella vahvasti ottelun kulkua. Olimme välillä poteroissa kyttäämässä, mutta kieltämättä tärkeä taisteluvoitto lämmittää mieltä pirun paljon. Perjantaisaunaa ei voi tämän paremmin päättää, Nieminen jatkoi.

Ottelussa riitti maalipaikkoja kummallekin joukkueelle. Pelicansin painostusjaksot tuottivat kuitenkin vain yhden osuman päätöserässä ja niinpä mikkeliläiset pääsivät juhlimaan komeaa kotivoittoa.

Voitto nosti Jukurit sarjataulukossa neljännelle sijalle, mutta taistot jatkuvat jo huomenna Tampereella Ilveksen vieraana.

- Uusi lataus, uusi peli. Tampereen peli tarjoaa meille taas uuden haasteen, johon haluamme vastata täydellä teholla. Kaikki laitetaan likoon lauantainakin, painotti puolestaan puolustaja Ville Hyvärinen.​

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 28 17 2 2 7 57 2,04
2. Ässät 28 15 3 1 9 52 1,86
3. KooKoo 27 13 5 1 8 50 1,85
4. JYP 25 14 3 1 7 49 1,96
5. SaiPa 28 13 2 4 9 47 1,68
6. Lukko 27 13 3 1 10 46 1,70
7. KalPa 26 12 3 1 10 43 1,65
8. K-Espoo 29 10 3 5 11 41 1,41
9. Jukurit 29 10 3 3 13 39 1,34
10. TPS 29 8 5 5 11 39 1,34
11. Ilves 27 9 4 3 11 38 1,41
12. HPK 27 8 3 5 11 35 1,30
13. Pelicans 27 8 3 5 11 35 1,30
14. HIFK 29 9 2 2 16 33 1,14
15. Kärpät 28 8 3 2 15 32 1,14
16. Sport 26 6 0 6 14 24 0,92

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O