Raportti: Jukurien johto suli Turun illassa

TPS puristi vieraidensa ohi päätöserässä.
Henrik Koivisto iski Jukureille yhden osuman Gatorade Centerissä.

Mikkelin jukurien 2-1-johto ei kestänyt päätöserässä Turun Palloseuraa vastaan. TPS raapaisi lopulta 4-2 (1-0, 0-2, 3-0) -voiton torstai-illan taiston päätteeksi.

Laadukas kiekkoilta käynnistyi Turussa juhlallisesti Finlandia-hymnin soidessa. Myös kotijoukkueen maalilaulu sai tilaa Erik Thorellin iskiessä isännät johtoon.

Toinen erä oli mikkeliläisten. Ensin Henrik Koivisto tasoitti ottelun Miika Koiviston ja Antti Jaatisen syötöistä.

Lisää seurasi 14 minuutin pelaamisen jälkeen. Tällä kertaa maalia tuuletti Joonas Kalliola. Syöttöpinnat Kalliolan osumaan kirjattiin Topi Nättiselle ja Jesper Piitulaiselle.

Jukureille siunaantui johtoasemassa lukuisia tuhannen euron maalipaikkoja, mutta tehokkaat viimeistelyt jäivät syntymättä.

Päätöserässä vieraiden johto piti reilut yhdeksän minuuttia. Tämän jälkeen Jasper Lindsten ja Thorell käänsivät ottelua isännille.

- Peli olisi pitänyt tappaa, kun siihen oli paikka. Nostimme pelillistä tasoamme edellisen ottelun jälkeen, mutta lopputulos ei missään tapauksessa tyydytä. Nyt on pienen huilin paikka ja sen jälkeen taistellaan voitto kotikaukalossa, mietiskeli Jukurien hyökkääjä Topi Nättinen torstai-illan antia.

Tomi Kallio sinetöi kotivoiton, kun Jukurit haki tasoitusta ilman maalivahtia.

Jukurit jatkaa Liiga-taivaltaan sarjataulukon kuudennella sijalla. Seuraavan kerran sarjapisteistä pelataan Ikioma Areenalla 14. joulukuuta Lappeenrannan SaiPaa vastaan.

Katso allaolevista videoista illan maalikooste sekä Joonas Kalliolan lyhyt, mutta varsin ytimekäs Jälkilöyly.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O