RAPORTTI: Hokki kompastui Jukureihin
Mestiksen kärkiottelu miteltiin perjantaina Kalevankankaalla. Hokki taipui lopulta Jukureille maalein 6-2 (1-0, 3-1, 2-1)
Heti ensimmäisellä peliminuutilla Teemu Henritius pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta Hokin maalilla torjunut Tuukka Smura oli mies paikallaan. Illan ensimmäinen osuma nähtiin kymmenennellä peliminuutilla, kun Roope Ranta laukoi hienon ja napakan vedon Hokki-puolustajan jaloista vieraiden verkkoon. Maaliin syöttöpinnat Niko Laakkoselle ja Marko Kauppiselle.
Toiseen erään siirryttiin Jukureiden maalin johdossa. Jukureiden hallinnan jälkeen Hokki nappasi itselleen kaksi jäähyä ja 2-0 -lukemat iski Oula Palve, joka kiitteli joukkuetovereitaan, Joonas Sammalmaata ja Timo Hiltusta hyvän paikan pelaamisesta. Tasan kaksi minuuttia myöhemmin Palve onnistui toistamiseen ja lukemat mediakuutiolla olivat kotijoukkueelle jo 3-0.
Nopeiden maalien jälkeen Hokin vastuuvalmentaja Jari Laukkanen otti aikalisän. Aikalisän jälkeen Jukurit uinahti hetkeksi ja 20 sekuntia Jukureiden kolmannen maalin jälkeen joukkue sai kaivaa mustaa pelivälinettä omasta maalistaan. Jukureiden maalilla torjunut Mika Norja pomputti kiekkoa maalilla ja Hokin Antti Kalapudas kavensi maalin kulmalta lukemiksi 3-1.
Peli oli tässä vaiheessa vielä aivan auki, kunnes neljä sekuntia ennen toisen erätaukosummerin soittoa illan toisensa viimeisteli maalin kulmalta Roope Ranta ja Jukurit oli jälleen kolmen maalin karkumatkalla.
Hokki kavensi ottelun vielä kolmannessa erässä 4-2:een Taneli Siikaluoman toimesta, joka pääsi yllättämään Jukurit osumallaan.
Hokki yritti kaivaa kavennusosumaa ilman maalivahtia vielä kaksi minuuttia ennen loppua, mutta Jukureiden illan onnistujiin kuulunut Oula Palve viimeisteli kypärätempun laittaen kiekon vieraiden tyhjään maaliin ajassa 58.35.
Jukurit onnistui vielä kertaalleen viimeisellä minuutilla. Sami Jekunen laukoi kiekon viivasta kohti Hokin maalia ja maalinedustalla vakuuttavaa työtä tehnyt Teemu Henritius ohjasi kiekon Tuukka Smuran taakse ja näin ollen Jukureille kirjattiin ottelun voitto maalein 6-2.
– Ottelussa oli paljon hyviä juttuja ja olen kyllä tyytyväinen. Hokilta ei mitään pois, mutta meillä oli tänään muutama huono kiekollinen valinta ja se näkyi Hokin toisessa maalissa, Jukureiden vastuuvalmentaja Antti Pennanen tuumi ottelun jälkeen.
− Tästä on hyvä jatkaa huomiseen. Pelataan vielä yksi hyvä peli ja siitä sitten pienelle tauolle.
Vaikka loppulukemat olivat selvät Jukureille, joutui kotijoukkue tekemään täyden iltapuhteen onnistumisensa ja kymmenennen peräkkäisen voittonsa eteen. Voitto oli myös mahdollinen ensimmäinen kiinnitys runkosarjan voittoon.
Maalit 6-2 (1-0, 3-1, 2-1):
1.
09.47 1-0 Roope Ranta (Niko Laakkonen, Marko Kauppinen)
2.
29.28 2-0 YV2 Oula Palve (Joonas Sammalmaa, Timo Hiltunen)
30.28 3-0 Oula Palve (Joonas Sammalmaa, Marko Kauppinen)
30.48 3-1 Antti Kalapudas (Risto Mattila)
39.56 4-1 Roope Ranta (Teemu Henritius, Niko Laakkonen)
3.
51.50 4-2 Taneli Siikaluoma
58.35 5-2 TM Oula Palve
59.49 6-2 Teemu Henritius (Sami Jekunen, Jarno Pavén)
Maalivahtien torjunnat:
Jukurit Mika Norja 4+5+6=15
Tuukka Smura 12+8+11=31 (poissa 57.25-58.35)
Yleisöä:
1665