Pe 8.8. 19:30 VS.

Otteluraportti: Pelicans ryösti pisteet kotiavauksesta

Jukurit ei vahvasta peliesityksestä huolimatta onnistunut kartuttamaan pistepussiaan Pelicansia vastaan. Vierailija oli tehokas ylivoimalla ja lopun sitkeällä puolustuspelaamisella taisteli voiton 3-4-numeroin.

Hyvä taistelu ei tänään tuottanut pisteitä.


Pelicans tuli otteluun alkuun kovaa ja siirtyi johtoon puolentoista minuutin pelin jälkeen Frank Gymerin osumalla.

Jukuritkin sai oman pelinsä käyntiin erän edetessä. Erän puolivälin jälkeen Jesper Piitulainen toikin kotijoukkueen tasoihin ylivoimalla. Osumaa edelsi Samuel Kemppaisen komea yksilösuoritus, jolla hän sai tuotua kiekon hyökkäysalueelle.

Erän lopussa Pelicans kuitenkin rokotti myös ylivoimalla, kun Jesse Ylönen napautti kiekon maalin edestä sisään.

Jukurit jatkoi energistä pelaamistaan toisessa erässä ja Pelicans oli vaikeuksissa paineen alla. Vahvalla karvauksella mikkeliläisryhmä sai useampia hyviä pyörityksiä aikaan, mutta tulos jäi usein turha laihaksi.

Pelicans sai parhaat tilanteessa aikaan ylivoimalla, jota se pyöritti näyttävästi ja Topi Jaakola laukoi erän alussa taululle 3-1-lukemat Fredric Weigelin istuessa jäähyllä.

Jukuritkin onnistui erän toisessa ylivoimassaan, kun Charlie Sarault jysäytti kiekon Atte Tolvasen selän taakse kovalla lyöntilaukauksella. Pelicansin kuitti tuli kuitenkin lähes välittömästi, kun Juhamatti Aaltonen taituroi lahtelaisille neljännen maalin.

Vauhdikkaan erän maalitalkoot päätti lopulta Miika Roine, joka viimeisteli Kristian Tanuksen näyttävästä tarjoilusta 3-4-erätaukolukemat.

Päätöserässä Pelicans joutui entistä enemmän puolustuskannalle Jukurien hakiessa vimmatusti tasoitusta. Lahtelaisryhmä puolusti sitkeästi omaa maaliaan ja kesti maalivahti Tolvasen johdolla kotijoukkueen rynnistyksen loppuun saakka.

Katso valmentajien kommentit ottelusta alta:

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O