Otto Mäkisellä tavoitteena pelata parhaat pelit keväällä - "Suunnan pitää olla vieläkin ylöspäin"

Otto Mäkinen kuuluu Jukurien syksyn isoimpien tasonnostajien joukkoon. Kovalla itseluottamuksella pelaava keskushyökkääjä tähtää kuitenkin vain vielä parempaan niin joukkueena kuin henkilökohtaisestikin.


Jukurien syyskausi on kääntymässä loppusuoralleen, kun edessä ovat viimeiset peliviikot ennen joulutaukoa. Peliesitykset ovat olleet nousujohteisia ja pisteitä on tarttunut matkaan tasaiseen tahtiin.

Joukkueessa on ollut monia onnistujia. Tehoja ovat iskeneet pelaajat, joille tehovastuuta ennen kautta kaavailtiinkin, mutta myös taustalta on noussut uusiakin vastuunkantajia. Yksi heistä on toista kauttaan mikkeliläisryhmässä kiekkoileva Otto Mäkinen.

Tappara-kasvatti on saanut tasaisesti peliaikaa läpi syksyn ja vastuuta on irronnut myös ylivoimalla. Tämä on näkynyt tulostaulullakin, sillä Mäkinen on jo 28 pelatun ottelun jälkeen tehnyt liigauransa piste-ennätyksen. Viime kaudella 10 pistettä koonnut hyökkääjä on tähän mennessä nakuttanut tehot 5+8=13.

- Ihan positiiviset fiilikset on itsellä alkukaudesta. On pystynyt ottamaan stepin eteenpäin ja pelaamaan hyvälläkin tasolla. Vielä on tietysti pitkä kausi jäljelläkin, mutta oikealla suunnalla ollaan, Mäkinen muotoilee.

- Pelaamisessa pysyy tietty rytmi. Jos ei pelaa erikoistilanteita ja tulee paljon jäähyjä, niin silloin on vaikea pitää peli kasassa. Edesauttaa onnistumista kummasti, kun pääsee erikoistilanteita pelaamaan.

"Itseluottamus on kuitenkin iso osa tätä lajia"

Viime kausi oli Mäkiselle kuten koko joukkueelle hankala. Pudotuspelipaikka karkasi kauas jo aikaisessa vaiheessa, eikä tyhjille katsomoille pelaaminen ollut henkisesti helppoa. Uuden kauden mukana tulivat kuitenkin muun muassa uudet harjoitusmetodit ja nyt 23-vuotias hyökkääjä pelaakin kuin uudesti syntyneenä kaukalossa.

- Fysiikka on mennyt eteenpäin ja kun huomaa, että on vähän enemmän ruutia, niin pärjää kaksinkamppailuissa ja sitä kautta saa lisää itseluottamusta. Se itseluottamus on kuitenkin iso osa tätä lajia. Jos se on kunnossa, niin kyllä se pelikin silloin yleensä kulkee.

Hyvä vire on näkynyt pistetilaston lisäksi myös keskushyökkääjälle tärkeässä aloitustilastossa. Viime kaudella Mäkinen voitti aloituksistaan 45%, kun tällä kaudella ne ovat kääntyneet voitoksi 53-prosenttisesti. Hyökkääjä näkee kehityksen olevan monien asioiden summa.

- On siihen Olliltakin (päävalmentaja Jokinen) vinkkejä tullut. En tiedä itse, että mistä se sitten johtuu, että se on sujunut paremmin. Varmaan se on monien asioiden summa. Sekin tietysti vaikuttaa, että on aloitukseen mennessä hyvä fiilis. Pitkien jälkeen saa myös valita sen vahvemman puolen, että varmaan sekin vaikuttaa, kun pääsee paremmalta puolelta aloittamaan, pohtii Mäkinen.

Päävalmentaja Jokisen mukana jukurikoppiinkin on tullut uudenlaisia toimintatapoja ja toimintakulttuuria. Mäkinen on kokenut uudistukset vain positiivisena vireenä joukkueelle.

- Todella vaativa, mutta samaan aikaan reilu. Silloin kun tehdään hommia, niin tehdään hommia ja kun on aika heittää läppää sekä jutella avoimesti, niin sillekin on aikaa. Vähän erilaista mihin on tottunut suomalaisessa kiekkokulttuurissa. Sanotaan näin, että oikein mukavaa vaihtelua.

Mäkinen pelasi kauden alkupuolella paljon yhdessä Petrus Palmun ja Joachim Rohdinin kanssa. Viime aikoina miehet rinnalla ovat vaihtuneet Markus Odeniin ja Simon Stranskyyn, joiden kanssa Mäkinen on muodostanut hyvin yhteen toimivan trion.

- Odenihan on tuulennopea laitahyökkääjä ja Stransky sellainen saippuaolkapää. Stranskyn kanssa pelattiin jo viime kaudellakin jonkin verran yhdessä ja hänen kanssa tykkään pelata. Itselle on aika helppo työ olla niiden kahden välissä, kuvailee Mäkinen.

Yksinkertaisella reseptillä voittokantaan

Jukurijoukkueen syksyyn on mahtunut myös omat vaikeutensa. Alkusyksystä joukkue ajautui kuuden ottelun tappioputkeen ja loukkaantumisetkin runtelivat ryhmää hetkittäin rajusti. Lokakuisen Lukolle kärsityn vierastappion jälkeen joukkue sai kuin taikaiskusta käännettyä kurssinsa ja sen jälkeisissä 12 ottelussa se on jäänyt pisteittä vain kertaalleen. 15 ottelun kuntopuntarissa mikkeliläisryhmä on sarjan kärkijoukkue.

- Siinä sattui aika paljon sellaisia räikeitä virheitä. Puhuttiin sitten joukkueen kanssa, että vähän yksinkertaistetaan peliä. Virheitä tietysti saa tulla, mutta ettei sellaisia helppoja ja tyhmiä virheitä tulisi. Oli aika yksinkertainen resepti siihen parannukseen. Sen jälkeen sitten ollaankin kairattu niitä voittoja, avaa Mäkinen noususuhdanteen taustoja.

Mäkisen mukaan tunnelma joukkueessa oli kuitenkin tappioidenkin hetkellä hyvä ja arjen taso korkealla. Hyvään oloon ei ole kuitenkaan varaa tuudittautua, vaikka tulokset ovatkin olleet vahvoja, vaan työnteon tason pitää nousta edelleen.

- Joukkueessa on tietysti hyvä fiilis ja itseluottamus on korkealla. Päivittäisen työn taso on myös korkealla, mutta tiedetään myös se, että sen suunnan pitää olla vieläkin ylöspäin ja peliä pitää koko ajan kehittää. Sen eteen tehdään töitä joka päivä, Mäkinen linjaa.

- Se työ on kuitenkin tehtävä joka päivä. Meillä on paljon nuoria pelaajia, niin se on hieno haaste meille, että jänteen pitää kestää jokaisessa pelissä. Alkukaudesta maksettiin ehkä oppirahoja siitä aika kovalla kädellä, mutta toivottavasti ne on nyt kaikki maksettu.

Yksi asia tulosten parantumisen takana on ollut erikoistilannepelaaminen, sillä sekä ylivoima- että alivoimaprosentit ovat olleet viime aikoina sarjan kärkipäätä. Puolustuspeli on myös tiivistynyt, sillä ensimäisissä 13 ottelussa sarvipäiden verkkoon tehtiin 3,5 maalia per ottelu. Viimeisen 15 ottelun aikana lukema pudonnut 2,1 maaliin ottelua kohti.

- Kyllä tuossa puolustuspelissä on vielä parannettavaa. Vaikka se on ihan hyvää nyt ollutkin, niin vielä jos saisi sen ja koko pelin rakenteen kestämään koko 60-minuuttisen. Ettei tulisi niitä niin sanottuja heikkoja hetkiä sinne pelin sisään, arvioi Mäkinen pelaamisen kehityskohteita.

Syyskauden vahvat otteet ovat varmasti lämmittäneet jo monien mieltä, mutta tässäkin tapauksessa nälkä vain kasvaa syödessä: parhaat pelit halutaan pelata vasta keväällä.

- Peli peliltä pitää pystyä parantamaan. Siihen pyritään, että parhaat pelit pelataan silloin keväällä. Isoin tavoite henkilökohtaisesti on vain auttaa joukkuetta menestymään, Mäkinen päättää.