Pe 13.2. 18:30 VS.

KAUDEN ENSIMMÄISESSÄ HARJOITUSOTTELUSSA NÄHTIIN RUNSAASTI MAALEJA

Ensimmäistä harjoitusottelua Ikioma Areenalla seurasi 1512 katsojaa. Kamppailu päättyi Helsingin IFK:n voittoon lukemin 5-7 (2-2, 1-3, 2-2)

Avasimme harjoitusottelut Ikioma Areenalla Helsingin IFK:ta vastaan. Kuva: Jukurit




Ensimmäinen erä oli vauhdikasta ja viihdyttävää jääkiekkoa, koko 20 minuuttia mentiin päästä päähän. Ottelu alkoi meidän osalta mainiosti, kun Jimi Jalonen siirsi meidät 1-0 johtoon jo ajassa 2.02. Lisää oli luvassa ennen ensimmäisen erän puoltaväliä. Hyvän paineistuksen päätteeksi Mika Partanen heilutti Ikioma Areenan maaliverkkoa Miika Roineen ja Valtteri Hietasen syötöistä.

Heti 2-0 johtomaalin jälkeen Helsingin IFK pääsi kaventamaan harmittavasti ottelun. Juha Jääskä laukoi kieko verkkoon ja kavensi ottelun 2-1. Yleisölle tarjoiltiin vauhdikasta kiekkoa koko ensimmäisen erän loppuun saakka. Vaihderikkaan erän loppuun HIFK tasoitti ottelun 2-2 ajassa 17.49.

-Ensimmäinen erä oli hyvää pelaamista ja olisimme voineet lähteä toiseen erään johtoasemassa. Sitten tuli pari harmittavaa takaiskua, joiden seurauksena toiseen erään lähdettiin tasatilanteessa, summaa päävalmentaja Pekka Kangasalusta.

Toisessa erässä HIFK sai ottelun hallinnan itselleen ja pystyi luomaan vaarallisia hyökkäyksiä kohti maaliamme. Helsinkiläiset siirtyivätkin tasavajaalla johtoon 2-3 Teemu Erosen maalilla ajassa 23.02. Vähän reilu minuutti edellisestä, sama mies pääsi siirtämään HIFK:n jo 2-4 johtoon. Toinen erä oli vaikea ja jouduimme pelaamaan paljon omalla puolustusalueella ja kamppailemaan kiekosta. HIFK karkasi 2-5 johtoon ajassa 31.08 Erik Thorellin tekemällä maalilla.

Erän lopulla pääsimme pelaamaan ylivoimaa ja edellisen kauden puolustajien pistepörssin kolmonen Teemu Suhonen kavensi ottelun 3-5 viisi minuuttia ennen toisen erän loppua.

- Toinen erä on ollut aiemmissakin peleissä vaikea ja niin oli tänäänkin. Toisen erän parantamiseen täytyy nyt löytyä lääke, jatkoi Kangasalusta.

Kolmannessa erässä saimme pelistämme taas paremmin kiinni ja kamppailimme tasapäin koko erän ajan. Maalinteon suhteen mentiin myös tasapäin ja maaleja iskettiin vuorotellen. Meidän maaleista vastasivat Aleksi Salonen ja aivan ottelun lopussa Teemu Henritius. Ottelu päättyi HIFK:n voittoon lukemin 5-7.

-Kolmannessa erässä oli hyviä ja huonoja juttuja, tehdyt viisi maalia pitäisi riittää kotiluolassa voittoon. Myöskään seitsemän maalia omiin ei voi toistua, linjasi Kangasalusta.


Seuraava kotiharjoitusottelumme pelataan Ikioma Areenalla torstaina 30.8. Pelicansia vastaan.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 47 28 2 3 14 91 1,94
2. Lukko 48 24 6 3 15 87 1,81
3. SaiPa 48 23 5 7 13 86 1,79
4. JYP 46 22 8 4 12 86 1,87
5. KooKoo 46 23 7 1 15 84 1,83
6. Ilves 48 22 7 4 15 84 1,75
7. KalPa 47 23 5 4 15 83 1,77
8. Ässät 48 21 6 3 18 78 1,63
9. HIFK 48 18 4 4 22 66 1,38
10. K-Espoo 47 16 4 7 20 63 1,34
11. Pelicans 46 14 7 6 19 62 1,35
12. HPK 47 13 6 8 20 59 1,26
13. TPS 49 12 7 8 22 58 1,18
14. Jukurit 46 14 3 6 23 54 1,17
15. Kärpät 48 13 5 5 25 54 1,13
16. Sport 47 9 1 10 27 39 0,83

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O