La 28.2. 17:00 VS.

Otteluraportti: Vuoden päätteeksi täysi pistepotti talteen

Jukurit nappasi nousujohteisella esityksellä täyden pistepotin vuoden viimeisestäkin kamppailusta, kun JYP kaatui Ikiomalla 4-1-lukemin.

Petrus Palmu iski päätöserässä Jukurit kahden maalin karkumatkalle.


Jukurit oli ottelun avauserässä pelin päällä, mutta hyvät tekopaikat silläkin olivat vähissä ja pelaaminen hieman huolimatonta, mikä avasi JYPillekin paikkoja vastahyökkäyksiin. Jyväskyläläisryhmäkään ei kuitenkaan aivan huippuvaarallisia tilanteita omista vastaiskuistaan saanut, vaan pääosin kaukaa lähteneet vedot poimi Oskari Salminen. Kertaalleen JYP pääsi kunnolla testaamaan Salmista Jerry Turkulaisen karattua läpiajoon, mutta yritys pysähtyi kuitenkin jukurivahdin torjuntaan.

Toisessakin erässä Jukurit oli pelin päällä ja paransi pelaamistaan kokonaisuudessaan. Muutamia tilanteita JYPillekin avautui, mutta Salminen oli jälleen kerran mies paikallaan ottamalla maalillaan varmoja koppeja. Toisessa päässä Jukurit sai pidempiäkin pyörityksiä aikaan, mutta Konstantin Shostak piti torjunnoillaan pelin tiukoissa tasalukemissa.

Erän puolivälissä Shostak joutui kuitenkin antautumaan maalillaan, kun Joachim Rohdinin rystylaukaus painui hänen jalkojensa välistä verkon perukoille. Erän lopulla Jukurit oli jo tuplata johtonsa, mutta Libor Zabranskyn laukaus kilahti ylärimaan.

Päätöserän alussa Jukurit karkasi 2-0-johtoon, kun Kirill Maksimov iski ylivoimahyökkäyksen päätteeksi kiekon varmasti Shostakin selän taakse. JYP kuitenkin iski vastaan heti perään Adam Brodeckin kavennettua pelin 2-1:een.

Jukurit karkasi lopullisesti erän puolivälissä, kun Zabransky pommitti siniviivalta kiekon kohti maalia ja Shostakin eteen torjuman kiekon sisään löi Petrus Palmu. JYP yritti loppuhetkillä sitkeästi vielä kavennusmaalin tekoa, mutta ei onnistunut enää kunnon tekopaikoille murtautumaan. Loppulukemat 4-1:een viimeisteli tyhjään maaliin illan toisensa iskenyt Rohdin.

- Ei ehkä meiltä ihan parasta peliä ollut, mutta ollaan löydetty hyvä rutiinitaso ja voittaminen on antanut itseluottamusta. Voittojen myötä on tullut oppia, että mitä siihen voittamiseen tarvitaan. Peli ei ollut tasoltaan kovin kaksinen, mutta otetaan kolme pistettä ja päätetään vuosi meidän merkeissä. Katseet on jo käännetty eteenpäin, totesi päävalmentaja Olli Jokinen.

- Meidän projekti alkoi toukokuussa ja me asetettiin silloin tavoite itsellemme. 60 pelin jälkeen katsotaan ollaanko päästy siihen tavoitteeseen. Tällä hetkellä taidetaan olla siellä, missä tavoite on ja tarkoitus olisi mennä vielä ylöspäin. Katseet ylöspäin, ei taaksepäin.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 52 32 2 3 15 103 1,98
2. SaiPa 54 28 6 7 13 103 1,91
3. KooKoo 53 29 7 1 16 102 1,92
4. Lukko 53 26 7 3 17 95 1,79
5. JYP 52 24 9 4 15 94 1,81
6. Ilves 53 25 7 4 17 93 1,75
7. KalPa 54 25 6 5 18 92 1,70
8. Ässät 53 23 6 4 20 85 1,60
9. K-Espoo 54 19 4 10 21 75 1,39
10. Pelicans 53 17 8 7 21 74 1,40
11. HIFK 52 18 4 5 25 67 1,29
12. TPS 54 15 7 8 24 67 1,24
13. HPK 53 14 7 8 24 64 1,21
14. Jukurit 53 15 5 6 27 61 1,15
15. Kärpät 53 15 5 5 28 60 1,13
16. Sport 54 9 1 11 33 40 0,74

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O