Otteluraportti: U20-joukkueen vahvalle vireelle jatkoa - KooKoo jäi jalkoihin Ikiomalla

Jukurien ja KooKoon U20-joukkueiden kamppailu pysyi tuloksellisesti tiukkana, vaikka kotijoukkue varsin selvästi hallitsikin ottelua. Pisteet jäivät kuitenkin isännille 4-2-lukemin.

Kalle Matikainen kuritti KooKoota tehoilla 1+1. Kuva: Elli Pölhö.


Ottelun alku oli Jukureille haastava, kun se etsi keinoja KooKoon tiiviin puolustusmuurin murtamiseen. Ensimmäisen laukauksensa mikkeliläisryhmä sai aikaan vasta reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen.

Jukurit kuitenkin pikku hiljaa nosti tasoaan ja hieman erän puoliväliä se siirtyi johtoon, kun Niilo Romppanen yllätti siniviivalaukauksellaan KooKoo-vahti Eikka Kokkosen. Mikkeliläisryhmä otti maalin myötä hallinnan pelistä ja erän jälkimmäisellä puoliskolla sillä oli muutama hyvä tilanne johdon lisäämiseen, mutta Kokkonen piti eron yhdessä maalissa.

- Meillä oli tätä ennen muutama peli, joissa oli paljon kovempi tempo ja vastustaja paineisti aggressiivisemmin. Tänään kun aikaa ja tilaa kiekollisempaan peliin oli enemmän, niin siinä meni alussa hetki sopeutua siihen. Sen jälkeen kuitenkin pystyttiin hienosti mukautumaan peliin. Se on ollut meidän vahvuus, että pystytään reagoimaan ja muuttamaan pelaamista pelin aikana. Siitä tarvitsee olla todella tyytyväinen, kehui päävalmentaja Tommo Nukari.

Isäntien hallinnassa edettiin myös toisessa erässä. KooKoo tasoitti erän alussa ylivoimalla Aapo Holtinkosken maalilla, mutta sekään ei Jukureita hätkäyttänyt. Vauhdikkaasti hyökkäyspäässä tilanteita luonut kotijoukkue siirtyi uudelleen johtoon hieman ennen erän puoliväliä, kun Markus Oden polkaisi itsensä karkumatkalle ja viimeisteli varmasti 2-1-osuman.

Jukureille avautui erässä useampia ylivoimahyökkäyksiä, joista se myös kertaalleen rokotti. Elmeri Asmundela tarjoili hienon poikkikentän syötön maalia kohti edenneelle Jere Ohtoselle, joka laukoi kiekon komeasti yläkulmaan.

Päätöseräkin mentiin täysin Jukurien tahdissa, mutta kouvolalaisvahti Kokkonen piti joukkueensa edelleen iskuetäisyydellä ottamalla nipun loistotorjuntoja mikkeliläisryhmän pommittaessa kohti maalia. Kaiken kaikkiaan hän torjui 34 kertaa ja oli joukkueensa parhaimmistoa ottelussa.

Ottelun lopusta saatiin kuitenkin jännittävä, kun KooKoo onnistui kaventamaan kolmisen minuuttia ennen loppua Justus Juntusen osumalla. Kouvolalaisvieras haki vielä tasoitustakin vimmatusti ilman maalivahtia, mutta lopulta viimeisen niitin ottelulle iski Kalle Matikainen, joka viimeisteli 4-2-loppulukemat tyhjään maaliin.

- Ensimmäisen kympin jälkeen hallittiin tosi hyvin kentän tapahtumia. Tulos ehkä vähän mairittelee vastustajaa. Paljon hukattiin maalipaikkoja, eikä pystytty tappamaan peliä ja sen vuoksi tulos meni aika tiukaksi. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin siihen, miten peli oli koko ajan meidän käsissä, Nukari summasi.

- Peli oli aika hidastempoinen, niin siinä mielessä varmasti jäi paukkuja ja energiaa tähän pelirumbaan. Meille tämä peli sopi tähän kohtaan hyvin. Kiekolliseen peliin olen tänään tyytyväinen, mutta maalipaikkojen tuhlailuun en. Kolme pistettä ja kun viisikkopeli toimi, niin hyvillä mielin kuitenkin voi olla.

Jukurien pelit jatkuvat viikonloppuna kahdella ottelussa. Perjantaina on edessä vierasottelu TPS:ää vastaan ja lauantaina kamppaillaan Ikiomalla Lukon kanssa.

- Tosi kovat pelit on tiedossa, molemmat ovat todella hyviä joukkueita. Erittäin odottavaisin fiiliksin lähdetään peleihin. Odotan todella hyvätasoisia kamppailuita. Saadaan laittaa varmasti parasta pöytään. Erikoistilanteita pitää vielä teroittaa ja erityisesti ylivoimaan pitää saada terävyyttä, jotta saadaan lisämaaleja, jotka tiukoissa peleissä ovat isossa arvossa. Sieltä yritetään saada viikonlopulle lisäpaukkuja, ennakoi Nukari.