09.10.2021 15:15
Otteluraportti: U20-joukkueen tappioputki poikki maali-iloittelussa
U20-joukkue otti hienon voiton kotiyleisön edessä Kärppiä vastaan ja katkaisi viiden ottelun tappioputkensa. Vauhdikkaassa kamppailussa jukuriryhmä sai maalihanojaan myös auki vieden voiton 8-4-lukemin.
Jukurit oli ottelun alusta alkaen pirteällä ilmeellä liikkeellä ja sai luotua pari vaarallista tonttia jo pelin alkuminuuteilla. Avausmaalia saatiin odotella kuitenkin yli erän puolivälin, kunnes Leevi Kukkasniemi karkasi alivoimalla läpiajoon ja kiskaisi kiekon ohi Olli Taimen.
Kärppien tilanteet erässä painottuivat ylivoimille, mutta maaleja oululaisryhmä ei onnistunut erikoistilanteistaan tekemään. Jälkimmäisen ylivoimansa jälkeen se kuitenkin iski tasoituksen, kun Joonas Lohisalon napakka kuti painui verkon perille.
Jukurien aktiivinen karvaaminen tuotti ongelmia oululaisryhmälle ja sitä kautta isännät saivat painetta hyökkäysalueelle. Maaliverkko oululaispäädyssä heilui myös vielä kahdesti, kun Topias Kaski ja Tom Grönblom muuttivat lukemat osumillaan 3-1:een.
- Monta kertaa se on mennyt niin, että me ollaan hukattu meidän läpiajo tai laatupaikat ja vastustaja on käynyt tekemässä avausmaalin. Tänään onneksi Kärpätkin hukkasi ensimmäisen ylivoimansa ja me saatiin se maali, jolla saatiin peliin kaivattu happi, mitä meiltä on takaa-ajoasemassa puuttunut viisi peliä putkeen. Siitä se rentous lähti ja usko tuli tekemiseen, päävalmentaja Tommo Nukari totesi.
Toinen erä oli todella vauhdikasta kiekkoa ja pelin suunta muuttui jatkuvasti. Kärpät aloitti erän maalinteon ylivoimalla vajaan viiden minuutin pelin jälkeen, kun Aaron Hakala kavensi kamppailun 3-2:een. Jukurit kuitenkin kuittasi osuman vain 43 sekuntia myöhemmin Markus Odenin yllätettyä Taimen vanhanaikaisella.
Muutama minuutti noiden osumien jälkeen oli jälleen pikaosumien aika. Ensin Lohisalo toi ottelun toisella maalillaan Kärpät uudelleen maalin päähän, mutta heti perään Juuso Fagerström vei kotijoukkueen uudelleen kahden maalin karkumatkalle 5-3-osumallaan. Erän maalitehtailun päätti lopulta Kärppien Miro Järvenpää kolmisen minuuttia ennen erän päätöstä 5-4-kavennuksellaan.
Päätöserän alussa Kärpille tarjoutui mahdollisuus tasoitukseenkin ylivoimalla, mutta tilanne kääntyikin jälleen päälaelleen, kun Verneri Arkko pääsi alivoimalla läpiajoon ja sivalsi kiekon kuudennen kerran oululaisveräjään.
Lopullisen niitin ottelulle iski Aleksi Soijärvi, joka viimeisteli ylivoimalla maalinedustalta 7-4-osuman. Ottelun 8-4-loppunumerot laukoi tyhjään maaliin neljän tehopistettä kamppailussa taituroinut Kukkasniemi.
- Kyllä me tänään pystyttiin nostamaan tasoamme. Pitkään sitä on etsitty ja kaivettu ja tällä viikolla sitä etsittiin eri konsteilla. Jokainen joukkueessa katsoi peiliin ja koitti löytää jotain enemmän. Väitän, että nyt sitä sitten löydettiin. Sitouduttiin hienosti yhteiseen tekemiseen. Edelleen siellä tuli sellaisia maaleja, mitkä pitää ottaa pois ja esimerkiksi kolme maalia tuli blokkien läpi. Toisaalta ei sitten kahdeksaa maalia joka joukkue tee Kärppiä vastaan, että siinä mielessä todella ylpeä ja tyytyväinen tuosta porukasta. Löysi sen meidän identiteetin ja itseluottamuksen, summasi Nukari.
- Tänään hyökkäyksessä oli ripaus enemmän variaatiota ja taitoa. Ei pelattu kiekkoa turhaan maalille, vaan mietittiin miten saadaan kiekottomien pelaajien tarjontoja ja niitä pieniä syöttöjä. Ehkä vähän teemalla paluu ulkojäille, että miten hyvä pystyt olemaan pienessä tilassa ja pienissä syötöissä. Siitä ollaan paljon puhuttu, että miten valjastetaan meidän taito paljon paremmin kuin viime peleissä.
- Henkisesti iso voittohan tämä oli. 12 joukkoon on tavoite ja mitä pidempään häviät, niin sitä enemmän se paine kasvaa on vastassa kuka vaan. Voitto antaa pikkuisen happea ja rentoutta tuleviin peleihin meille.