Pe 8.8. 19:30 VS.

Otteluraportti: U20-joukkue tylyllä työnteolla voittoon HPK:sta

U20-joukkue hallitsi pelitapahtumia HPK:ta vastaan, mutta tehokkuus oli hieman hukassa. Toisen erän onnistumiset kuitenkin riittivät voittoon, kun pisteet jäivät Ikiomalle 2-1-lukemin.

Topias Kaski iski Jukureille helpottavan avausmaalin HPK:ta vastaan. Kuva: Elli Pölhö


Jukurit oli ottelun avauserässä terävämpänä liikenteessä ja piti peliä kontrollissaan. Erän avauspuoliskolla se pääsi kokeilemaan maalintekoa kahdesti ylivoimallakin, mutta vedot eivät löytäneet tietään Simon Opatovskyn selän taakse. HPK:n muutamat hyökkäykset mikkeliläisryhmä pysäytti tehokkaasti, eikä jukurivahti Lukas Silvennoista päästy kunnolla edes testaamaan.

Peli pysyi toisessakin erässä Jukurien otteessa, eikä HPK tasaviisikoin juurikaan tilanteita saanut. Jukurit avasi ottelun maalihanat ottelun puolivälissä, kun Topias Kaski ohjasi 1-0-osuman. Muutamaa minuuttia myöhemmin Jere Ohtonen survoi maalinedusruuhkasta lukemat 2-0:aan.

HPK:n tilanteet erässä syntyivät ylivoimilla, joita se sai neljä erän aikana. Erän lopussa se sai myös kavennusmaalin aikaan pelatessaan kahden miehen ylivoimalla, kun Tomi Palon laukaus ohitti Silvennoisen.

Päätöseräkin oli hyvin rikkonainen, sillä siinä jaettiin kaikkiaan seitsemän kaksiminuuttista. Erän alussa nähtiin myös ikävä tilanne, kun HPK-vahti Opatovsky loukkasi itseään pelaajan ajauduttua hänen päälleen. Hänet tolppien välissä korvasi Niko Heikkilä.

Jukurit pelasi alivoimatilanteet kuitenkin vahvasti ja pystyi pitämään HPK:n tekopaikat erikoistilanteissakin vähissä. Toisessa päässä joukkue sai omilla ylivoimillaan luotua hyviäkin paikkoja, mutta ei tolppaa lähemmäs maalia päässyt. Mikkeliläisryhmä hoiti ottelun lopun johtoasemassa myös tylysti, joten täysi pistepotti jäi Ikiomalle 2-1-numeroin.

- Tosi tyytyväinen täytyy olla meidän peli-ilmeeseen. Tuhlattiinkin tänään aika paljon paikkoja, että tulos on vastustajan kannalta ehkä vähän mairitteleva. Paikat oli sinetöidä pelin moneen kertaan ja murheenkryyninä oli oma ylivoiman tehokkuus. Paljon paikkoja siinäkin on, mutta siinä tarvitsee jatkaa kaivelua ja löytää se itseluottamus siihen, totesi päävalmentaja Tommo Nukari.

- Puhuttiin ensimmäisellä erätauolla, että meidän pitää vain saada kuparinen rikki ja sitten me mennään kyllä omia teitämme. Se oli vastustajan etu, mitä kauemmin 0-0:ssa mentiin. Onneksi sitten saatiin edes se kaksi tehtyä, vaikka paikat olikin enempään. Erityisesti olen tyytyväinen kuitenkin siihen kurinalaisuuteen ja tylyyteen, mikä oli vaihdosta toiseen. Kukaan ei lähtenyt hyppäämään yhtä askelta pidemmälle. Hetkessä eläminen oli tänään erittäin hyvää.

Seuraavan kerran joukkue pelaa ensi viikonloppuna. Lauantaina Ikiomalle vieraaksi tulee Koovee ja sunnuntaina mikkeliläisryhmä matkaa TPS:n vieraaksi.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O