Otteluraportti: U20-joukkue haki maukkaat pisteet Lahdesta

Pienen alkukangertelun jälkeen U20-joukkue sai koneensa käyntiin Pelicansia vastaan. Kovasta taistelusta pisteet lähtivät lopulta Mikkeliin 5-2-lukemin.

Miiro Linjala nakutti Pelicansin verkkoon tehot 1+2. Kuva: Elli Pölhö.


Jukurien otteluun lähtö oli hieman tahmea ja Pelicans siirtyikin jo reilun kolmen minuutin pelin jälkeen 1-0-johtoon Alexander Forslundin maalilla. Jukurit kuitenkin sai pelin juonesta erän edetessä kiinni ja nousi myös kuskin paikalle. Erän lopulla Juuso Fagerström nostikin mikkeliläiset tasoihin Miiro Linjalan esityöstä.

- Ainut miinus tarvitsee antaa peliin lähdöstä. Ensimmäinen vitonen oli meiltä heikko. Varmaan jotain valmistautumisessa oli huonoa, eikä saatu joukkuetta hereille. Saatiin kuitenkin parannettua ja 55 minuuttia oli sitten parempaa, totesi päävalmentaja Tommo Nukari.

Toisessa erässä Jukurien hyvä ote säilyi ja se meni ottelussa johtoon heti erän alkuun, kun Joona Viljakainen ohitti hienon nousunsa päätteeksi Pelicans-vahti Mikael Petron. Kovan kamppailun sävyttämän erän lopussa mikkeliläisryhmä vielä lisäsi johtoaan Juho Järvelän viimeistelemällä 1-3-maalilla.

Pelicans tuli päätöserän alussa maalin päähän Joel Lehtisen osumalla ja muutenkin painoi hyvin päälle takaa-ajoasemassa. Jukurit kuitenkin puolusti vahvasti ja maalinsuulla Eetu Randelin oli viimeisenä lukkona poimimassa kiekot kiinni. Lahtelaisryhmä pääsi kokeilemaan kolmesti ylivoimallakin, mutta ei onnistunut tekemään lisämaaleja.

Lopullisen ratkaisun ottelulle iski kuutisen minuuttia ennen loppua Linjala viimeistelemällä Jukurien neljännen osuman. 2-5-loppulukemat tyhjään maaliin puolestaan iski Kalle Matikainen.

- Kova peli oli tänään ja varsinkin kova vaste pelissä. Pelicans oli laadukas vastustaja ja vahvistuneet Peliitoista tulleilla pelaajilla, niin saatiin kyllä painaa täysi päivätyö. Olen tyytyväinen siihen miten esiinnyttiin molempiin suuntiin. Varsinkin puolustuspeli oli vahvaa ja kaikki oikeastaan lähti siitä, että täytettiin puolustuspäähän paremmin, niin se takasi hyvän tuloksen. Tiedettiin, että meiltä se ratkaisuvoima löytyy, mutta kysymysmerkki oli että pystytäänkö pelaamaan ehjä 60-minuuttinen puolustuspelin kautta ja tänään se toimi hyvin, Nukari summasi.

- Randelinin Eetu täytyy myös nostaa esiin. Tuli pitkältä pelitauolta ja pelasi hienon pelin. Etenkin viimeisessä erässä, kun istuttiin kuusi minuuttia jäähyllä, niin otti isot torjunnat siihen kohtaan.

Jukurien pelit jatkuvat jo huomenna lauantaina kotikaukalossa SaiPaa vastaan. Joukkueet ovat kohdanneet jo viidesti tällä kaudella harjoitusottelut mukaan lukien ja Jukurit on ollut vahvempi kaikissa kohtaamisissa. Mikkeliläisryhmässä lähdetään luottavaisin mielin lauantain otteluun.

- Tämän päivän pelin tasoinen pelaaminen varmasti riittää. Tuttu vastustaja pitäisi olla, elleivät ole nyt jotain kaneja vetäneet hatusta. Varmasti keinot voittamiseen löytyvät. Lähdetään siitä, että pidetään puolustus tämän päivän tasolla ja yritetään saada se ehjä 60-minuuttinen, ennakoi Nukari.