Otteluraportti: Toisen erän musta hetki murheena Tampereella

Toisen erän lopun kolme nopeaa takaiskua olivat käänteentekeviä Jukurien ja Tapparan kohtaamisessa. Tappara vei ottelusta voiton lopulta 5-2-lukemin.

<p>Jakub Galvas viimeisteli Tapparan verkkoon liigauransa avausmaalin.</p>

Jakub Galvas viimeisteli Tapparan verkkoon liigauransa avausmaalin.


Tappara osoitti jo avauserässä miksi se on sarjan kärjessä. Tamperelaisryhmän hyökkäyspeli oli vaarallista, vaikka Jukurit pystyikin aivan huippupaikat pitämään vähissä. Charles Bertrand kuitenkin onnistui yllättämään Sami Rajaniemen hieman ennen erän puoliväliä.

Tamperelaispuolustus piti myös Jukurien hyökkäyspelin tiukasti kurissa ja vasta erän loppupuolella vierailija sai muutamia kunnollisia tilanteita Tapparan maalille.

- Harmittaa, kun tultiin sukkasiltaan peliin. Oltiin avauserässä varovaisia ja kunnioitettin vastustajaa ehkä vähän liikaa, harmitteli Jukurien päävalmentaja Pekka Kangasalusta.

Toisessa erän alkupuoliskolla Jukurit pääsi koittamaan kahdesti peräkkäin ylivoimallakin, mutta ei päässyt Jesper Piitulaisen ylärimalaukausta lähemmäs maalintekoa.

Jukurien sitkeä puolustuspelaaminen kesti myös toisessa erässä Tapparan hyökkäyshaasteen mallikkaasti aina erän viimeiselle neljälle minuutille saakka. Tappara rokotti siinä mikkeliläisryhmää kovalla kädellä, kun Patrik Virta, Sami Moilanen ja Tyler Morley iskivät parissa minuutissa taululle 4-0-lukemat.

- Pelattiin mielestäni hyvä erä, vaikka lukemat siinä olivatkin karut. Muutama puolustusalueen yksilövirhe ja sitten Tappara myös ansaitsi pomput siinä toisessa maalissa, mistä kaksi vastaan yksi-hyökkäys omiin. Se oli kuitenkin jo parempaa pelaamista, Kangasalusta arvioi.

Päätöserän alku oli myös Jukureille hankala kolmen peräkkäisen jäähyn vuoksi ja Tappara pääsi pelaamaan pitkän pätkän kahden miehen ylivoimallakin. Tulosta se ei kuitenkaan saanut aikaan, vaan Jukurit taisteli alivoimansa vahvasti ilman takaiskuja.

Jukuritkin sai erän jälkimmäisellä puoliskolla kaksi ylivoimamahdollisuutta, joista jälkimmäisellä se onnistui, kun Janne Ritamäki ohjasi Jakub Galvasin viivalaukauksen sisään. Hetkeä myöhemmin Galvas onnistui myös itse, kun hän muutti liigauran avausmaalillaan lukemiksi jo 4-2.

Tappara kuitenkin piti lopulta pintansa ja Kristian Kuusela iski 5-2-loppulukemat tyhjään maaliin.

- Kolmannessa erässä tapettiin hyvin jäähyjä siinä ja saatiin energiaa. Yleensä se vaatii sitten sen yhden maalin, että energiaa tulee lisää. Sen jälkeen loppuun pelattiin ihan mallikkaasti. Toivon kipinä oli, mutta ei tänään vielä riittänyt, totesi Kangasalusta.

Katso ja kuuntele valmentajien kommentit ottelusta alta: