Otteluraportti: Tehottomuus vaivasi A-nuoria Jyväskylässä - JYPille täydet pisteet

Jukurien A-nuoret joutui hallinnastaan huolimatta taipumaan Jyväskylässä, kun tehokkaasti viimeistellyt JYP vei voiton 4-2-lukemin.

Tom Grönblom iski Jukurien molemmat osumat JYPin verkkoon.


Avauserässä kamppailtiin tasaisissa merkeissä. Peli oli vauhdikasta ja tilanteita syntyi molempiin päihin. Maalivahdit olivat kuitenkin molemmissa päissä vahvassa iskussa, eikä täysosumia erässä nähty.

Jukurit nousi toisessa erässä kuskin paikalle ja loi useampia hyviä tilanteita Roope Pekkisen vartioimalle JYP-maalille. Tolppaa lähemmäs maalia mikkeliläisryhmä ei erässä kuitenkaan päässyt.

JYPin tilanteet olivat erässä huomattavasti vähemmässä, mutta joukkue viimeisteli saamistaan tilaisuuksista kovalla teholla. Erän alussa Jasper Rantanen laukoi ylivoimalla lukemiksi 1-0 ja erän jälkimmäisellä puoliskolla 2-0-osuman viimeisteli läpiajosta Kristian Kujala.

Jukurien ote piti myös päätöserässä, jota se hallitsi vielä toista erää selvemmin. Pekkinen sai venyä jyväskyläläisveräjällä kiekon tielle 14 kertaa, kun Eetu Randelin selvisi Jukurien maalilla kahdella torjunnalla.

JYP ehti jo karkaamaan 3-0-johtoon Tomi Mäntysen osumalla ennen kuin mikkeliläisryhmä sai palkinnon hallinnastaan. Viitisen minuuttia ennen loppua Tom Grönblom laukoi siniviivalta 3-1-kavennuksen ja vajaat pari minuuttia myöhemmin sama mies iski Jukurit jo maalin päähän.

Jukurit oli lopussa vielä lähellä tasoittaakin ottelun ilman maalivahtia, mutta Pekkinen onnistui torjumaan viime hetkien loistopaikan. 4-2-loppulukemat tyhjään maaliin viimeisteli Iiro Hietakangas.

- Tappio tietysti harmittaa, vaikka ihan hyvä peli pelattiinkin. Pari viimeistä erää oltiin pelin päällä, mutta oltiin tehottomia tänään. Toisessa erässä oli tolppaa ja loppuhetkilläkin vielä paikka tasoittaa, mutta ehkä kiri alkoi sitten liian myöhään. Kaveri oli tänään tehokkaampi ja viimeisteli omista paikoistaan kovalla prosentilla, summasi Jukurien päävalmentaja Teemu Suokas.

- Tappara on pelannut viime ajat hyvin, joten kova peli taas huomenna tiedossa. Meidän pitää tehokkuutta lähteä parantamaan siinä. Täytyy saada enemmän häirintää maalivahdin eteen ja olla terävämpänä irtokiekoissa. Laukausten laatuun täytyy myös kiinnittää huomiota, sillä tänään vähän turhan paljon pleksit paukkuivat.

Jukurit jatkaa pelejään huomenna lauantaina kotikaukalossa Ikiomalla, johon vastustajaksi saapuu Tappara.