Otteluraportti: Tappara tyrmäsi A-nuoret avauserässä

A-nuoret kärsi selvän tappion Tapparan vieraana. Tamperelaisryhmä karkasi avauserässä viiden maalin johtoon ja vei voiton lopulta 9-2-lukemin.


Ottelun avauserä oli Jukureilta heikko. Ensimmäinen puolikas mentiin vielä tasalukemissa, mutta jälkimmäisellä puoliskolla Tappara karkasi. Tamperelaisryhmä iski reiluun kahteen minuuttiin taululle 4-0-lukemat Oskari Lammin, Kasper Simontaipaleen, Santeri Peltolan ja Paul Joubertin osumilla.

Neljännen takaiskun jälkeen jukuriluotsi Teemu Suokas pyrki vielä herättelemään joukkuetta aikalisällä, mutta Rasmus Rasinaho iski vielä erän lopulla 5-0-maalin ylivoimalla.

Kahdessa jälkimmäisessä erässä Jukurit hieman pystyi nostamaan tasoaan, mutta Tapparan haastajaksi siitä ei ollut. Toisessa erässä Tappara lisäsi johtoaan Sampo Matinlassin ja Viljami Niemisen maaleilla.

Kolmannessa erässä tamperelaisryhmä meni jo 8-0-johtoon Peltolan illan toisella maalilla. Jukuritkin sai lopulta kuparisensa rikki, kun Jakub Martiska ja Kalle Matikainen kavensivat lukemat 8-2:een. Loppunumerot 9-2 viimeisteli Aku Kinnari.

- Luokaton suoritus meiltä tänään. Kaverilta ei tietysti mitään pois, he pelasivat hyvin ja olivat tänään selvästi parempia. Lukemat eivät valehtele. Oltiin tänään jäljessä kamppailupelissä ja oikeastaan joka osa-alueella, totesi Suokas.

- Tämä ottelu käsiteltiin joukkueen kanssa ja lähdettiin heti valmistautumaan kohti huomista. Uskon sataprosenttisesti tähän joukkueeseen, että jokaisella on mielessään kasvojenpesu huomisessa pelissä.

Jukurien pelit jatkuvat huomenna kotikaukalossa Ikiomalla, jossa vastaan tulee TPS.