Otteluraportti: Tampereelta tuliaisina makea taisteluvoitto

Jukurit onnistui katkaisemaan pitkän tappioputkensa Tampereella, kun se kaatoi hienolla taistelulla Ilveksen 1-3-numeroin.

Charlie Sarault iski kaksi osumaa Ilveksen verkkoon.


Ilves oli ottelun avauserässä kuskin paikalla osin kahden ylivoimansa ansiosta. Jukurit kuitenkin puolusti tiiviisti ja Sami Rajaniemi torjui varmasti tamperelaisryhmän yritykset.

Erän ainoan maalin viimeisteli Jukurien Charlie Sarault. Janne Ritamäki katkoi hyökkäyspäässä Ilveksen Tuomas Salmelan syötön ja tarjoili kiekon takakulmalle Saraultille, joka napautti sen sisään.

Toisen erän ensimmäinen reilu puolikas edettiin tasaisissa merkeissä ja molemmilla oli omat tilanteensa maalintekoon. Erän loppupuolella Ilveksellä oli hallintajakso, mutta Jukurit tiiviillä joukkuepelaamisella ja Rajaniemen varmoilla torjunnoilla piti maalinsa puhtaana.

Päätöserä tarjosi kovaa, tasaista kamppailua. Jukurit jatkoi vahvaa pelaamista omassa päässä ja piti Ilveksen pelaajat aisoissa oman maalin läheisyydessä. Erän puolivälissä ote kuitenkin hetkeksi herpaantui ja Joona Ikonen pääsi tasoittamaan ottelun maalinedustalta.

Jukurit ei jäänyt kuitenkaan takaiskua harmittelemaan, vaan muutamaa minuuttia myöhemmin iski takaisin ylivoimalla. Jesper Piitulainen tarjoili maalin takaa syötön ja Sarault kumautti suoraan syötöstä 2-1-johtomaalin.

Ilves rynnisti lopussa vielä rajusti ilman maalivahtia, mutta ei murtamaan jukurimuuria. 1-3-loppulukemat viimeisteli tyhjään maaliin Joonas Kalliola.

- Voitto maistuu makealta. Pitkään ollaan taisteltu ilman voittoja maalinteko-ongelmien kanssa ja nyt sitten saatiin pari onnistumista. Hyvä taistelu joukkueelta. Joukkue jaksoi uskoa itseensä edelleen. Olen tyytyväinen tuohon ilmeeseen, kommentoi Jukurien päävalmentaja Marko Kauppinen.