Pe 13.2. 18:30 VS.

Otteluraportti: Sitkeällä taistelulla voitto Lahdesta - Rindell jälleen ratkaisijana

Jukurit jatkoi voitokkaita otteitaan Lahdessa. Tiukan taistelun jälkeen mikkeliläisryhmä nappasi kaksi pistettä 3-2-jatkoaikavoitolla.

Teemu Henritius iski Jukurien toisen maalin Lahdessa.


Ensimmäisessä erässä kamppailu oli melko tasaista. Molemmat saivat luotua muutamia tilanteita, mutta erän ainoan maalin iski Pelicansin Antti Tyrväinen reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen.

Erän viime sekunneilla nähtiin myös ikävä tilanne, kun lahtelaiskapteeni Hannes Björninen taklasi päädyssä Axel Rindelliä selkään. Björniselle tuomittiin tilanteesta viiden minuutin rangaistus.

Jukurit aloitti toisen erän pitkällä ylivoimalla, mutta ei saanut sen aikana tulosta aikaan. Pelin hallinnan se kuitenkin erikoistilanteen myötä sai itselleen ja oli erässä niskan päällä.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla se sai myös onnistumisia aikaan. Ensin Santeri Salmela laukoi kauden avausmaalillaan pelin tasoihin ja vajaata paria minuuttia myöhemmin Teemu Henritius tälläsi ylivoimalla 1-2-osuman.

Päätöserässä Pelicans haki kovaa tasoitusta ja oli paineistavampi osapuoli erässä. Jukurit puolusti johtoasemassa tiiviisti, mutta erän puolivälissä lahtelaisryhmä sai kuitenkin tasoituksen aikaan, kun Rudolf Cervenyn laukaus painui maaliin. Ottelun viime hetkillä Jukureillakin oli loistotilaisuus vielä ratkaista ottelu, mutta Jasper Patrikainen torjui Joachim Rohdinin hyvän laukauksen aivan viime sekunneilla.

Jatkoaika ehti vanhenemaan vajaat kolme minuuttia, kunnes ratkaisu syntyi. Aiemmin pelissä kovia kokenut Rindell kelasi kovan vauhdin omalta alueelta ja räväytti kuljetuksensa päätteeksi kiekon takakulmaan varmistaen kaksi pistettä mikkeliläisille perjantaisen Sport-pelin tapaan.

- Kyllä täytyy nostaa hattua joukkueelle, että kaikki ovat sitoutuneita meidän pelitapaan ja valmiita heittämään sata lasiin. Sitä kautta se tuloskin on yleensä hyvä ja näkee, että pojat nauttii tällä hetkellä pelaamisesta. Tosi tasainen peli tänään oli ja kaksi varmasti aika väsynyttä joukkuetta. Molemmat olivat kuitenkin halukkaita tekemään hommia, eikä siellä paljon tilaa ja aikaa ollut, summasi päävalmentaja Jari Kauppila.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 47 28 2 3 14 91 1,94
2. Lukko 48 24 6 3 15 87 1,81
3. SaiPa 48 23 5 7 13 86 1,79
4. JYP 46 22 8 4 12 86 1,87
5. KooKoo 46 23 7 1 15 84 1,83
6. Ilves 48 22 7 4 15 84 1,75
7. KalPa 47 23 5 4 15 83 1,77
8. Ässät 48 21 6 3 18 78 1,63
9. HIFK 48 18 4 4 22 66 1,38
10. K-Espoo 47 16 4 7 20 63 1,34
11. Pelicans 46 14 7 6 19 62 1,35
12. HPK 47 13 6 8 20 59 1,26
13. TPS 49 12 7 8 22 58 1,18
14. Jukurit 46 14 3 6 23 54 1,17
15. Kärpät 48 13 5 5 25 54 1,13
16. Sport 47 9 1 10 27 39 0,83

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O