Pe 14.11. 18:30 VS.

Otteluraportti: Sitkeällä joukkuepelillä komea taisteluvoitto Tampereelta

Jukurit väänsi todellisen taisteluvoiton matkaansa Tampereelta, kun se kaatoi voittomaalikisan jälkeen Tapparan 3-4-lukemin.

Dzierkals iski Jukurien toisen maalin Tapparan verkkoon.


Jukurit tuli ottelun alkuun energisesti ja avasi maalihanat reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Ensimmäisestä paikasta Teemu Henritius vielä suti sivuverkkoihin, mutta pelasi tilanteen loppuun ja tarjoili maalin eteen Jesper Piitulaiselle, joka iski 0-1-maalin.

Tappara tuli kuitenkin tasoihin tasaisen erän puolivälissä, kun Niko Ojamäki iski 1-1-maalin nopean hyökkäyksen päätteeksi.

Toisessa erässä Tappara piti kiekkoa enemmän ja hallitsi sitä kautta peliä, mutta Jukurit puolusti keskustaa tiiviisti ja piti kotijoukkueen poissa vaarallisilta tekopaikoilta. Viitisen minuuttia ennen erän päätöstä Charles Bertrand onnistui kuitenkin maalinteossa ja vei Tapparan 2-1-johtoon.

Jukurit kuitenkin kuittasi osuman vielä ennen erätaukoa. Mikkeliläisryhmä pääsi erän lopussa ylivoimalle ja käytti erikoistilanteensa myös hyväksi, kun Martins Dzierkals tasoitti ottelun tarkalla etukulmalaukauksellaan.

Päätöserässä Tappara oli entistä selvemmin pelin päällä, mutta Jukurien sitkeä taistelu piti taululla tasalukemat aivan ottelun viimeisille minuuteille saakka. Tappara meni ottelussa 3-2-johtoon kuutisen minuuttia ennen loppua Jere Karjalaisen maalilla, mutta Jukureilla oli vieläkin sanansa sanottavana ja Piitulainen tasoitti ottelun heti perään Mika Partasen upeasta esityöstä.

Jatkoajalla Tappara pääsi kokeilemaan ratkaisua ylivoimallakin, mutta Jukurit taisteli kovaa ja pisti jäätä peittoon laukausten tiellä, joten ottelu venyi voittomaalikisaan.

Ottelun ratkaisijaksi nousi lopulta Ville Leskinen, joka oli kilpailun ainut onnistuja. Sami Rajaniemi pysäytti maalillaan kaikki kolme Tapparan yritystä varmasti, joten kaksi pistettä matkasi Etelä-Savoon 3-4-lukemin.

- Voitto tietysti maistuu. Pojat tuli hyvin latautuneina peliin, puolustettiin tiiviisti ja pystyttiin pitämään vastustaja aika vähissä maalipaikoissa. Saatiin myös itse luotua maalipaikkoja ja tehtyä myös kolme maalia, mikä on ollut meille aika poikkeuksellista. Iso hatunnosto joukkueelle, että he taistelevat tuolla joka ilta, vaikka peleillä ei meille enää niin isoa merkitystä olekaan.



Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 20 13 1 0 6 41 2,05
2. Tappara 20 12 0 2 6 38 1,90
3. JYP 18 11 2 1 4 38 2,11
4. Jukurit 22 10 2 1 9 35 1,59
5. SaiPa 21 9 2 3 7 34 1,62
6. KooKoo 20 9 3 0 8 33 1,65
7. K-Espoo 21 8 2 4 7 32 1,52
8. Lukko 19 9 2 0 8 31 1,63
9. KalPa 18 8 3 1 6 31 1,72
10. TPS 20 6 5 3 6 31 1,55
11. HPK 20 6 3 3 8 27 1,35
12. Ilves 20 6 2 2 10 24 1,20
13. Kärpät 21 6 2 1 12 23 1,10
14. Pelicans 19 4 2 5 8 21 1,11
15. Sport 19 5 0 5 9 20 1,05
16. HIFK 20 5 1 1 13 18 0,90

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O