Otteluraportti: Sitkeä taistelu toi kauden avausvoiton - "Erittäin iso voitto ja tärkeät pisteet"

Lukko hallitsi peliä pääosin Ikioman keskiviikkoillassa, mutta Jukurit piti vahvasti puolustamalla raumalaisvieraansa aisoissa. Mikkeliläisryhmä taisteli ottelusta myös kauden avausvoittonsa, kun loppunumeroiksi valotaululle jäivät 3-1.

Juhamatti Aaltonen iski Jukurit kahden maalin johtoon toisessa erässä.



Ottelun avauserässä Lukko oli niskan päällä ja Jukurien tilanteet erässä hyvin vähissä. Frans Tuohimaa sai venyä muutamaankin otteeseen hyviin torjuntoihin estääkseen vieraiden avausmaalin synnyn, kun taas Lukko-vahti Artem Zagidulinille joutui erässä ainoastaan kahdesti torjuntatöihin.

Erän ainoasta osumasta vastasi kuitenkin Jukurit erän kolmannella minuutilla. Linus Nässen laukoi siniviivalta kiekon Zagidulinin selän taakse. Osumaa tarkisteltiin videoiltakin, sillä maalia edelsi jukurihyökkääjä Patrik Puistolan kontakti Zagidulinin kanssa, mutta maali lopulta kuitenkin hyväksyttiin.

Jukurit lisäsi johtoaan heti toisen erän alussa, kun Juhamatti Aaltonen pääsi laukomaan Puistolan tarjoilusta 2-0-osuman. Lukko kuitenkin kavensi muutamaa minuuttia myöhemmin pelin Sebastian Revon maalilla.

Erä eteni varsin tasaisissa merkeissä avauspuoliskolla, mutta raumalaisvieras otti otetta pelistä jälleen enemmän erän loppupuolella. Jukurit kuitenkin kesti Tuohimaan johdolla painostusjakson takaiskuitta, joten tauolle mentiin 2-1-lukemissa.

Päätöserässäkin raumalaisvierailija painoi päälle ja Jukurit oli pääosin puolustuskannalla. Mikkeliläisryhmä puolusti kuitenkin sitkeästi oman maalin edustaa uhrautuvasti laukauksia peittäen. Lukko pääsi erän puolivälissä hakemaan tasoitusta kahden miehen ylivoimallakin Joni Jurmon ja Jesper Piitulaisen otettua yhtäaikaiset rangaistukset, mutta mikkeliläisten alivoimakin piti ilman takaiskuja.

Ottelulle lopullisen niitin iski lopulta tsekkipuolustaja Libor Zabransky, joka kiskaisi Jarkko Immosen aloitusvoiton jälkeen kiekon omasta päästä tyhjään maaliin muuttaen loppunumerot 3-1:een.

- Puolustettiin puolustusalueella koko peli. Olen ylpeä tuosta pelaajien heittäytymisestä. Siellä tikkua puristettiin aika paljon, kun kolme tappiota alla ja kovaa ulkoista painetta tullut, kun joka tuutissa meidän peliä analysoitu kovasti. Vaikka puhuttiinkin pelaajien kanssa, että ei anneta ulkoisen paineen vaikuttaa, niin huomasi kyllä, että meidän karvauspelaaminen jäi ihan olettamaksi. Kun olisi ollut paikka mennä kovaa, niin ruvettiin varmistelemaan ja laittamaan neljää pelin alle. Sitten jos et pysty Lukon luisteluvaateeseen vastaamaan ja painetta antamaan, niin se peli näyttää tuolta, päävalmentaja Olli Jokinen totesi.

- Olen kuitenkin todella ylpeä pelaajien moraalista, että pystyttiin puolustamaan ydintä, vaikka oli todella pitkiä jaksoja puolustusalueella. PAPPissa vietettiin tänään aikaa varmaan saman verran kuin aiemmissa kolmessa pelissä yhteensä. Erittäin iso voitto ja tärkeät pisteet. Tälläisellä pelillä kun voitat, että olet vähän ottavana osapuolena koko pelin ja pystyt pisteet kairaamaan. Viime viikolla oltiin ehkä vähän toisella puolella, että hallittiin pelejä, mutta vastustaja kävi tekemässä helpolla maalit. Nyt pystyttiin ne estämään ja pidettyä vastustaja ulkopuolella. Tuohimaa maalissa myös erittäin hyvä.