16.01.2021 20:20
Otteluraportti: SaiPa ryösti tulikuuman Markkasen johdolla pisteet U20-joukkueelta
Jukurit ei saanut palkintoa valtaisasta hallinnastaan SaiPaa vastaan pisteiden muodossa. Juho Markkasen loistotorjunnat ja tehokas viimeistely käänsivät pelin lopulta lappeenrantalaisille 5-3-lukemin.
Jukurit oli avauserässä selvästi pelin päällä ja sai luotua runsaasti tekopaikkoja Juho Markkasen vartioimalle lappeenrantalaismaalille. Avausmaalista vastasi kuitenkin vierasjoukkue SaiPa, kun Niko Kautiainen iski reilun kolmen minuutin pelin jälkeen 1-0-osuman.
Mikkeliläisryhmä tasoitti ottelun muutamaa minuuttia myöhemmin Markus Odenin maalilla. Jukurien vahva rynnistys palkittiin myös johtomaalilla, kun Juho Järvelä ohjasi maalin edestä erän jälkimmäisellä puoliskolla 2-1-osuman.
SaiPan paikat olivat erässä vähissä, mutta se käytti harvat tilanteensa tehokkaasti hyväksi. Erän viimeisellä minuutilla Kautiaiselle avautui vapaa reitti maalille ja hän iski ottelun toisella maalillaan pelin tasoihin.
Toisessa erässä Jukurien painostus jatkui vahvana, mutta SaiPan maalilla Markkanen piti lappeenrantalaisryhmän pystyssä loistotorjunnoillaan. Erän puolivälissä hän joutui kuitenkin antautumaan, kun Järvelä iski Jukurit 3-2-johtoon.
SaiPa pysyi kuitenkin sitkeästi pelissä mukana. Sille tarjoutui mahdollisuus maalintekoon kahden miehen ylivoimalla erän loppupuolella, mutta sen Jukurit vielä kesti. Jälkimmäisen rangaistuksen aikana Valtteri Ojantakanen sai kuitenkin lopulta runnottua 3-3-tasoituksen maalinedusruuhkasta.
Tilanne myös kuumensi hieman jukurijoukkuetta, sillä juuri ennen maalia Kalle Matikainen vedettiin jalkakampilla kumoon siniviivalla ilman rangaistusta. Matikainen sai maalin jälkeen 10 minuutin käytösrangaistuksen lauottuaan kiekon pleksiin.
Jukurit pysyi kuskin paikalla tiukasti myös päätöserässä, mutta Markkanen oli ilmiliekeissä pysäyttäessään mikkeliläisyritykset kerta toisensa jälkeen. Kaikkiaan lappeenrantalaisvahti torjui ottelussa 39 kertaa.
SaiPa jatkoi tehokasta viimeistelyään ja meni johtoon Roni Karvisen maalilla. Johtoasemaansa lappeerantalaisryhmä puolusti todella vahvasti ja sai pidettyä sen loppuun saakka. 3-5-loppunumerot tyhjään maaliin iski kolmannen osumansa otteluun viimeistellyt Kautiainen.
- Ei se meillä maalipaikoista tänään kiinni jäänyt. Vastustajalle annettava tunnustusta, että SaiPa pelasi hienon pelin ja puolustivat hienosti johtoasemansa, minkä saivat. Tämä oli vähän sellainen peli, joka jääkiekossa vain joskus väistämättä tulee, että vaikka kuinka painat päälle ja olet parempi, niin joskus se kaveri vaan tekee enemmän maaleja. En voi meitä moittia, että olisi huonoa peliä pelattu, vaan ehkä tämä oli niin sanottu tilastotappio, summasi päävalmentaja Tommo Nukari.
- Markkanen pelasi hienon pelin vastustajan maalilla ja me ei oltu maalin edessä tarpeeksi teräviä kuten SaiPa. Pystyivät ehkä omat maalinedustansa käyttämään paremmin hyödykseen. Toki jäi harmittamaan se tasoitusmaali, jota edelsi iso tuomarivirhe estämisestä siniviivalla. Siinä mielessä katkera maku jäi, mutta ei tarvitse laittaa päätä pensaaseen, vaan todella hyvä ja miehekäs jääkiekkopeli pelattiin. Tänään vaan tulos ei ollut meille edullinen.