Otteluraportti: Piristynyt ilme ei auttanut pisteille Jyväskylässä - "Tarpomistahan tämä on vielä tuloksen kanssa"

Jukurien otteet paranivat heikosta viime viikosta JYPin vieraana. Pisteitä ei kuitenkaan Jyväskylästä matkaan lähtenyt, vaan jyväskyläläisryhmä vei voiton 3-2.

Axel Rindell oli mukana Jukurien molemissa maaleissa Jyväskylässä.

Axel Rindell oli mukana Jukurien molemissa maaleissa Jyväskylässä.


JYP tuli ottelun alkuun hyvin ja siirtyikin kamppailussa johtoon illan ensimmäisestä ylivoimastaan, jossa maalinteossa onnistui ensimmäistä otteluaan jyväskyläläisryhmässä pelannut Antti Kalapudas.

Erän edetessä peli tasoittui ja Jukureillakin oli omat tilanteensa. JYP kuitenkin rokotti toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla, kun Robert Rooba iski joukkueen 2-0-johtoon.

Jukurit kavensi ottelun vielä ennen erän päätöstä. Axel Rindell toimitti kiekon siniviivalta maalille ja maalinedusruuhkasta kiekko pomppi maaliin. Videotarkistelujen jälkeen hyväksytty osuma merkittiin Jesper Piitulaisen nimiin.

Toisen erän alussa Jukurit jatkoi avauserän lopun hyvää pelaamistaan ja Rindell laukoikin joukkueen tasoihin vajaan parin minuutin pelin jälkeen. Jukureilla oli erässä muutamia muitakin hyviä tilanteita maalintekoon, mutta ratkaisut jättivät toivomisen varaa.

JYP sai erän jälkimmäisellä puoliskolla jälleen otetta pelistä kahden ylivoimansa ansiosta. Erä näytti menevän jo tasalukemissa erätauolle, mutta jyväskyläläisryhmä onnistui maalinteossa lopulta erän viimeisellä sekunnilla. Ylivoimakuvion päätteeki osuman viimeisteli Jani Tuppurainen.

Päätöserässäkin Jukureille avautui tilaisuuksia tasoitukseen, mutta Markus Ruusu jyväskyläläisveräjällä onnistui torjumaan ne, joten pisteet jäivät Jyväskylään 3-2-lukemin.

- Huonot fiilikset tietysti tappiosta, mutta parannettiin peliä kuitenkin viime viikosta. Voittoon asti se ei riittänyt, vaikka avaimet oli siihenkin. Voittamisen anatomiaa opetellaan edelleen. Kaverin maalit tulivat sellaisten juttujen seurauksena, mitä ei olisi saanut tapahtua ennen niitä maaleja. Ne ovat sellaisia pelikurillisia asioita, että se pelikuri ei vain kestä tietyissä tilanteissa, Jukurien päävalmentaja Pekka Kangasalusta totesi.

- Askel parempaan suuntaan, mutta onhan tämä vielä aika tarpomista tuloksen kanssa. Viime viikko oli aika katastrofaalinen, niin oli tämä kokonaisuutena parempi suoritus. Siellä näkyi niitä asioita, joita on tapahtunut silloin on pelattu hyvin ja voitokkaasti. Ne pitää ottaa mukaan perjantain peliin.