Pe 8.8. 19:30 VS.

Otteluraportti: Lukko tiukassa taistelussa vahvempi - "Kyllä se mietteliääksi vetää"

Jukurit kärsi Rauman perjantai-illassa jo turhan tutuksi tulleen maalin tappion. Mikkeliläisryhmä kiri päätöserässä vielä maalin päähän, mutta pisteet jäivät kuitenkin kotijoukkueelle 3-2-numeroin.

Dzierkalsin liigauran avausmaali jäi laihaksi lohduksi Raumalla.


Jukurit aloitti ottelun varsin pirteästi ja erän avauspuoliskolla muun muassa Vadim Pereskokovilla oli parikin hyvää tilaisuutta siirtää vierailijat johtoon. Lassi Lehtinen raumalalaismaalilla pysäytti kuitenkin yritykset.

Lukko paransi pelaamistaan erän edetessä ja siirtyikin erän jälkimmäisellä puoliskolla johtoon, kun Kristian Pospisil laukoi ylivoimalla kiekon verkon perukoille.

Toisessa erässä Jukurien peliä sotkivat rangaistukset ja Lukko pääsi pyörittämään ylivoimaansa kolmesti. Laukauksia sateli melko runsaasti Sami Rajaniemen vartioimalle maalille, mutta jukurivahti pysäytti kudit varmasti. Toisessa päässä Lehtinenkin sai venyä muutamaan otteeseen ja piti maalinsa edelleen puhtaana.

Päätöserän alussa Lukko karkasi jo lopulisen oloisesti, kun Ilkka Heikkinen ja Toni Koivisto osuivat peräkkäisissä vaihdoissa vieden raumalaiset 3-0-johtoon.

Jukurit kuitenkin ilmoittautui peliin vielä mukaan erän jälkimmäisellä puoliskolla niin ikään kahdella pikamaalilla. Ensin Martins Dzierkals iski uransa ensimmäisellä liigamaalilla lukemiksi 3-1 ja heti perään Teemu Henritius nosti joukkueen maalin päähän.

Mikkeliläisryhmä pääsi lopussa vielä hakemaan ylivoimalla tasoitustakin Justin Danforthin saatua pelin viivyttämisestä rangaistuksen. Lukon johto piti kuitenkin loppuun saakka ja täysi pistepotti jäi Länsirannikolle 3-2-lukemin.

- Kyllähän nämä maalin tappiot hiljaiseksi vetää. Tultiin hyvin peliin ja siinä oli heti hyviä paikkoja. Se on kuitenkin fakta, että kun vastustajalla on tuollainen määrä taitoa, niin tuollaisella jäähymäärällä on vaikea voittaa ja siihen päälle vielä Lehtisen huikea maalivahtipeli tänään.

- Tasaviisikoin pelattiin hyvin, mutta oma ylivoima jäi vajaaksi. Aika pettynyt olo tällä hetkellä. Hieno kiri loppuun ja paikat tulla tasoihin, mutta kaveri puolusti ne pois. Paljon hyvää pelissä, mutta jälleen maalin tappio, niin kyllä se mietteliääksi vetää.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O