Otteluraportti: Lukko taivutti U20-joukkueen päätöserässä pudotuspeliavauksessa

Jukurit ja Lukko väänsivät tasaisesti pudotuspeliavauksessa Raumalla. Kotijoukkue oli kuitenkin lopussa hieman terävämpi ja käänsi ottelun voitokseen 6-2-lukemin.

Verneri Arkko iski Jukurien avausmaalin Lukkoa vastaan.


Tasaisessa avauserässä nähtiin kovaa kamppailua puolin ja toisin, eikä tilaa annettu kummallekaan liiaksi kaukalossa. Lukko oli ottelun alkupuolella aavistuksen terävämpänä liikenteessä ja meni johtoon vain 42 sekunnin pelin jälkeen Sami Päivärinnan viimeistelemällä maalilla.

Jukurit alkoi saada paremmin pelin juonesta kiinni erän jälkimmäisellä puoliskolla ja sen kamppailupeli selvästi parani. Viitisen minuuttia ennen erän päätöstä mikkeliläisryhmä myös tasoitti ottelun, kun Verneri Arkon napakka laukaus viuhui yläkulmaan.

Toisessa erässä tiukka kamppailu jatkui ja molemmilla oli omat tilaisuutensa maalintekoon. Lukko käytti oman paikkansa hieman ennen erän puoliväliä hyväkseen ja Jeremi Tammela laukoi lukemat 2-1:een. Johtomaalin jälkeen Lukko oli hallitsevampi osapuoli, mutta jukurivahti Lukas Silvennoinen piti varmalla torjuntatyöskentelyllään maalieron yhdessä osumassa.

- Lukko oli todella hyvä paineistamaan siinä ja me pelattiin pikkuisen tyhmän rohkeasti kiekollista peliä. Voisi sanoa, että taktisesti tyhmä erä meiltä ja valmennuksenkin tarvitsee ottaa siitä oppinsa, totesi päävalmentaja Tommo Nukari.

Jukurit tuli kolmanteen erään päättäväisesti ja painoi peliä raumalaispäätyyn. Hyvä ote tuotti ylivoimaakin, jonka mikkeliläisryhmä käytti hyväkseen, kun Aleksi Soijärvi ohjasi maalin edestä 2-2-tasoituksen.

Lukko kuitenkin kuittasi tasoituksen vain reilua minuuttia myöhemmin Kalle Ervastin vietyä raumalaiset uudelleen johtoon. Jukureilla oli vielä paikat nousta tasoihinkin pelissä, mutta siinä se ei enää onnistunut. Tomi Leppänen puolestaan lisäsi Lukon johtoa kahteen maaliin hieman erän puolivälin jälkeen.

Jukurien sitkeä taistelu ei ottelun lopussa ei lisäosumia enää tuonut. Lukko puolestaan osui vielä kahdesti Iivari Säkkisen sekä Eppu Karuvaaran viimeisteltyä 6-2-loppunumerot.

- Maalin pelihän se oli. Kolmannessa erässä yksi tyhjiin ja lopussa sitten vielä yksi, niin tulos näyttää eriltä, mitä peli oli. Muutama erittäin ikävä virhe meiltä, jotka kostautuivat rankalla kädellä ja vähän oli ehkä huonoa tuuriakin. Toinen erä oli meiltä todella heikko ja Silvennoinen piti meidät siinä mukana. Kolmannessa taas olisi ansaittu enemmän, mitä saatiin.

- Nämä ovat kuitenkin ottelusarjoja, niin tuloksella ei ole väliä, vaan huomisella päivällä ja seuraavalla vaihdolla. Pelinkääntämisessä meidän pitää olla terävämpiä, kun peli sitä vaatii ja päästä omaan vahvuuteen eli päätypeliin. Toisessa erässä Lukko pelasi meidän vahvuuksilla, niin huomenna meidän on päästävä takaisin kiinni omaan peliin. Uskon, että huomenna on erittäin vahva viikinkilauma jäällä.

Ottelusarjan toinen peli kamppaillaan huomenna sunnuntaina Mikkelissä.