Ke 11.11. 18:30 VS.

Otteluraportti: KooKoo selvästi vahvempi Kouvolan illassa

Jukurit taisteli varsin sinnikkäästi KooKoota vastaan. Muutamat heikot hetket ottelun sisällä kuitenkin maksoivat kalliin hinnan ja kouvolalaisryhmä vei ottelusta voiton 6-1-lukemin.

Joachim Rohdin oli alustamassa Jukurien illan ainokaista osumaa.


Ensimmäinen erä tarjoili lähinnä kovavauhtista, päästä päähän aaltoillutta peliä. Maaleja erässä ei nähty ja todelliset maalipaikatkin loistivat poissaolollaan. KooKoo ei omalla ylivoimallaankaan tilanteita aikaan saanut, vaan Jukurit selvitti alivoimansa mallikkaasti.

Jukurit saikin toiseen erään loistoalun, kun Pontus Netterberg iski ylivoimalla vain 33 sekunnin pelin jälkeen vierailijat johtoon. Tämän jälkeen mikkeliläisryhmälle koitti kuitenkin musta hetki ja KooKoo iski kiekon kolmesti vajaassa kahdessa minuutissa mikkeliläisverkkoon. Maalit merkittiin Joonas Odenille, Kasperi Ojantakaselle sekä Christian Thomasille.

KooKoolla oli osumiensa jälkeen vahva vaihe pelissä, mutta se ei johtoaan onnistunut lisäämään muutamasta hyvästä tilanteesta, vaan maalille vaihdettu Sami Rajaniemi pysäytti yrityksen varmasti. Jukuritkin pääsi peliin takaisin mukaan erän edetessä ja pääsi muutamaan otteeseen testaamaan kouvolalaisvahti Victor Brattströmiä.

Päätöserässä Jukurit ei kuitenkaan enää kunnon kiriä saanut aikaan, vaan KooKoo pelasi vahvasti johtoasemassa. Arttu Pellin ylivoimalla iskemän 4-1-osuman kouvolalaisryhmä meni menojaan ja rokotti vielä kahdesti. Maalit viimeistelivät Vilmos Gallo sekä toistamiseen osunut Thomas.

- Vastustaja oli hyvä ja hyvin pelaavat. Meillä tuli muutama heikko hetki tuohon otteluun, jotka käänsivät numerot tuohon suuntaan. Tietysti paljon poissaoloja tällä hetkellä ja se näkyy joukkueen kuormassa, kun ollaan pelattu monta viikkoa kolmea peliä viikossa. Kaikille tulee kuitenkin sama, joten nyt mitataan henkistä ja fyysistä lujuutta. Huomenna on taas uusi peli ja siihen pitää saada täysi latinki, totesi päävalmentaja Marko Kauppinen.

- Perusasioista pitää lähteä ja ihan siitä, että pelataan viisi minuuttia kerrallaan hyvin. Sitä pitää lähteä määrätietoisesti viemään eteenpäin. Huonot hetket pitää saada pelistä pois. Tänään niitä tuli pari siihen ja kaveri rokotti aika kovalla kädellä niistä.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O