16.01.2021 21:00
Otteluraportti: Kolmannen erän kiri ei tuonut tulosta - Pelicans käänsi tiukan taistelun voitokseen
Jukurit kampesi itsensä vielä päätöserässä kahden maalin takaa tasoihin. Se jäi lopulta laihaksi lohduksi, kun Pelicans vei pisteet 6-3-numeroin.
Kotijoukkue Pelicans oli ottelun alussa terävänä ja avasi ottelun maalihanat vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen Waltteri Merelän maalinedustalta ohjaamalla osumalla. Jukuritkin kuitenkin pääsi peliin mukaan nopeasti ja erä kokonaisuudessaan oli tasaista kamppailua. Hieman ennen erän puoliväliä mikkeliläisryhmä myös tasoitti ottelun, kun Teemu Henritius siirsi Teemu Pulkkisen laukauksen irtokiekon verkon perille.
Toisessa erässä Jukurit oli hienokseltaan jopa niskan päällä, mutta todellisille maalipaikoille pääsy oli vaikeaa ja viimeistely saaduissa paikoissa tehotonta. Pelicans puolestaan rokotti kovalla kädellä mikkeliläisryhmää. Ensin Iikka Kangasniemi iski Jakub Galvasin kiekonmenetyksen seurauksena läpiajosta 2-1-maalin ja hetkeä myöhemmin Ryan Lasch viimeisteli maalin edestä 3-1-lukemat.
Päätöserässä osat vaihtuivat alkuun päittäin toisesta erästä. Pelicans oli aktiivisempi osapuoli, mutta Jukurit kävi tekemässä maalit, kun kapteeni Jesper Piitulainen nosti kahdella osumallaan mikkeliläiset tasoihin. Ensimmäinen osumista syntyi ylivoimalla ja toinen hyökkääjän vahvan yksilösuorituksen päätteeksi lähteneellä tarkalla etukulmalaukauksella.
Lahtelaisisäntä kuitenkin lopulta käänsi tiukan taistelun edukseen, kun tsekkihyökkääjä Rudolf Cerveny iski ensin napakalla laukauksellaan lukemiksi 4-3 ja pari minuuttia ennen päätössummeria napautti ylivoimalla maalinedustalta 5-3-maalin.
Jukurit haki vielä ilman maalivahtia kavennusta ja tasoitusta. Simon Stranskyllä oli loistotilaisuus nostaa joukkue vielä maalin päähän, mutta hänen laukauksensa meni avopaikasta ohi maalin. Pelicans käänsi tilanteesta vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Merelä siirsi tyhjään maaliin 6-3-loppulukemat.
- Kovatempoinen peli ja pelin vaade oli kova. Pelicans oli tänään vähän parempi ja ansaitsivat voittonsa. Meille tehtyjen maalien hinta oli vähän liian halpa tänään. Kolmannessa erässä rypistettiin itsemme vielä rinnalle, mutta ei riittänyt tänään, päävalmentaja Marko Kauppinen kommentoi.
- Pelicans pelasi tänään hyvin ja me yritettiin vastata siihen, mutta maalinedustapelaaminen ei ollut ihan sitä tasoa niin omassa päässä kuin hyökkäyspäässäkään, mitä olisi vaadittu tämän pelin voittamiseen. Joukkue pelasi kurinalaisesti, mutta sota-alueet hävittiin vähän tänään.