Otteluraportti: Kitkerällä maalin tappiolla kausi pakettiin

Jukurien ja KooKoon ratkaiseva seitsemäs puolivälieräottelu eteni hyvin samalla kaavalla kuin kuudes kohtaaminen Kouvolassa. Avausmaalia saatiin odottaa päätöserään saakka ja tällä kertaa se osuma myös voittoon, sillä kouvolalaisryhmä vei voiton 1-0-lukemin ja eteni välieriin.


Tiistain kuudennen pelin tapaan myös seitsemäs kamppailu alkoi hyvin tarkalla pelaamisella. Molemmat joukkueet puolustivat vahvasti ja maalipaikat olivat vähässä, vaikka kumpikin pääsi ylivoimallakin maalintekoa kokeilemaan. Kovaa kamppailua ja vääntöä kentällä nähtiin, mutta täysosumat jäivät tekemättä kummankin maalivahdin myös jatkaessa varmaa työskentelyään. Lähimmäksi maalia pääsi Pekka Jormakka, jonka laukaus kilahti kuitenkin tolppaan.

Jukurit aloitti toisen erän ylivoimalla ja sai heti alkuun hyvän paineen kouvolalaispäätyyn. Isännät hallitsivat erää kokonaisuudessaan selvästi, mutta Nick Malik kouvolalaismaalilla piti vieraat pystyssä torjumalla erässä kaikkiaan 14 kertaa. Mikkeliläisryhmä ei saanut kiekkoa muutamista läpiajotilanteista ja lähietäisyydeltä lähteneistä yrityksistään tsekkivahdin selän taakse. Karolus Kaarlehtoa ei toisessa päässä juurikaan edes testattu ja hän koppasi kaikkiaan kuusi kiekkoa.

Päätöserään KooKoo rynnisti vahvasti ja oli erän alkupuolella niskan päällä. Jukurit puolusti kuitenkin keskustaa tiiviisti ja piti vierailijan ykkössektorin paikat vähissä. Maalin pelissä yksikin paikka kuitenkin on monesti ratkaiseva ja niin oli myös Ikioman keskiviikkoillassa. Erää oli pelattu vajaat seitsemän minuuttia, kun Kasperi Ojantakanen oli unohdettu vapaaksi maalin eteen ja hän pääsi iskemään 0-1-osuman.

Jukurien loppukiri jäi lopulta hieman vaisuksi KooKoon puolustaessa vahvasti johtoasemaansa. Aivan ytimeen mikkeliläisryhmä ei päässyt ja puolustuksen avustuksella Malik selvitti kauempaa tulleet kudit maalilla. Kouvolalaisryhmän maali pysyi koskemattomana loppuun saakka, joten se matkasi 4-3 otteluvoitoin välieriin.

- Kyllä me pelattiin hyvä peli. Ainut, mikä puuttui, oli maalit. Tämä viimeinen peli oikeastaan kuvasti hyvin tätä sarjaa. Meillä oli ihan tarpeeksi paikkoja tehdä enemmänkin maaleja, mutta vastustajan maalivahti seisoi päällään tämän sarjan, totesi päävalmentaja Olli Jokinen.

- Loppupeleissä kuitenkin paras seitsemästä sarjassa jatkoon menee se joukkue, joka ansaitsee mennä jatkoon. Onnittelut KooKoolle ja tälläisestä tunteikkaasta, tiukasta sarjasta. Tuska on tällä hetkellä kova ja suurin osa on kyynel silmässä. Tämä on urheilun varjopuoli, kun toisen pitää hävitä ja toinen voittaa.

- Olen ylpeä meidän pelaajista. Reilut 15 pelaajaa pelaajaa pelasi uransa parhaan kauden pisteiden valossa, niin tämä antaa heille kyllä paljon jatkoon. Me kaaduttiin saappaat jalassa ja jokainen pelaaja voi lähteä hallilta leuka pystyssä pois.

- Kahdesta ensimmäisestä pelistä olisi pitänyt ainakin toinen voittaa, koska niissä hallittiin tilanteita. Kolmas peli oli tosi hyvä meiltä, mutta oltiin tehottomia. Vitospeli heikko meiltä ja kutospeli sitten ehkä vähän käänteinen tähän seiskapeliin. Siinä KooKoo loi painetta ja kokivat varmasti, että siinä heidän olisi pitänyt katkaista sarja. Seiskapelissä meillä hyvä ilme, mutta todella tehotonta oli tämä sarja. Maalinteon rentous oli oikeastaan koko kauden sellainen haaste, eikä oikein koko kaudella ollut paikkamääriin nähden sellaista tehokkuutta, mitä pitää olla. Tämä oli ensimmäinen vuosi ja paljon jäi nälkää seuraavalle.