Otteluraportti: Kärpät rankaisi Jukureita virheistä

Jukurit taisteli pääosin tasaisesti sarjakärki Kärppien kanssa. Kaksi mustaa hetkeä ottelun sisällä käänsivät tuloksen kuitenkin vieraille, joka vei voiton 3-5-numeroin.


Jukurit jäi ottelun avauserässä puolustuskannalle Kärppien painostaessa. Mikkeliläisryhmä kuitenkin puolusti varsin tiiviisti ja Juhana Aho otti tolppien välissä muutaman loistopelastuksen.

Kotijoukkueen parhaat tilanteet tulivat ylivoimalla, jossa muun muassa Jesper Piitulaisella oli jo puolityhjä maali edessään, mutta kärppävahti Patrik Rybar onnistui vielä venyttämään patjan laukauksen tielle. Kärpät puolestaan onnistui erän lopussa maalinteossa, kun maalille vapaaksi unohdettu Miihkali Teppo viimeisteli 0-1-maalin.

Toiseen erään Jukurit tuli pirteästi ja sillä oli erän alkupuolella muutamia hyviä tekopaikkoja tasoitusmaaliin, mutta Rybar selvitti tilanteet maalillaan. Kärpät vastaavasti rokotti kovalla kädellä erän puolivälissä, kun Jussi Jokinen ja Juho Lammikko iskivät kiekon maaliin reilun minuutin välein muuttaen lukemat 0-3:een.

Jukurien ilme pysyi kuitenkin varsin energisenä ja erän lopussa joukkue saikin aikaan kavennuksen. Piitulainen tarjoili maalin takaa loistosyötön Martins Dzierkalsin, jonka laukaus painui Rybarin selän taakse.

Päätöserän alussa Jukureille koitti jälleen musta hetki, kun Jesse Puljujärvi ja Michal Kristof veivät osumillaan Kärpät 1-5-johtoon. Maalien väliin jäi aikaa vain 18 sekuntia.

Jukurit kuitenkin taisteli sinnikkäästi loppuun saakka ja kavensi myös peliä. Ensin Julius Rantaeskola laukoi uran ensimmäisellä liigamaalillaan lukemat 2-5:een ja ottelun lopulla Valtteri Hotakainen viimeisteli numeroiksi 3-5.

- Tänään oli hieman sellaisia henkilökohtaisia löpsähdyksiä siellä ja päästettiin kaveri liian helposti tekemään maaleja. Ihan ei päästy siihen ytimeen, mitä olisi tarvittu. Vastustaja tuli sen mitä tarvitsi ja teki riittävät maalit voittoon.

- Vähän olisi kaivannut joukkueelta sellaista kollektiivista henkeä. Osittain pystyttiin nostamaan tasoa ja pelaamaan hyvin, kuten esimerkiksi Partasen, Hotakaisen ja Rantaeskolan ketju pelasi hyvän pelin. Huippujoukkue vastassa, niin ei tuollaisia virheitä kestä tehdä, koska he rankaisevat niistä.



Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O