Otteluraportti: Jukurit punnersi Porissa voittoon värikkäiden vaiheiden ottelussa

Jukurit oli toisen erän alussa jo 4-1-tappioasemassa. Siitä käynnistyi kuitenkin huikaiseva kiri, joka kruunautui lopulta Teemu Henritiuksen viimeistelemään 6-5-jatkoaikamaaliin ja kauden ensimmäiseen vierasvoittoon.

Teemu Henritius pääsi tuulettamaan voittomaalia Porin illassa.

Teemu Henritius pääsi tuulettamaan voittomaalia Porin illassa.


Ottelun avauerä kamppailtiin tasaisissa tunnelmissa. Jukurit meni ottelussa johtoon vajaan seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun Axel Rindell napautti Joachim Rohdinin ja Jesper Piitulaisen alustuksesta 0-1-osuman.

Ässät rokotti mikkeliäisryhmää erän lopulla kahdesti. Sebastian Wännström tasoitti ottelun viitisen minuuttia ennen erän päätöstä ja Otto Kivenmäki laukoi 2-1-johtomaalin aivan erän viime sekunneilla.

Toisen erän alkuun porilaisryhmä tarjoili Jukureille jääkylmän suihkun niskaan ja kuritti vieraita kahdesta virheestä. 3-1-maalin vastasi illan toisellaan Wännström ja 4-1-osuman iski Andreas Borgman. Päävalmentaja Marko Kauppinen reagoi tähän vaihtamalla maalinsuulle Eetu Randelinin.

Jukurien pelaaminen oli kuitenkin virheitä lukuunottamatta varsin hyvää ja se myös näytti erän jälkimmäisellä puoliskolla, ettei se tule tänään taistelutta pisteitä antamaan. Mikkeliläisryhmän kirin käynnisti Rohdin, joka laukoi röyhkeän nousunsa päätteeksi 4-2-osuman.

Muutamaa minuuttia Rohdinin osuman perästä kiekkoa saatiin kaivaa jälleen ässämaalista, kun Aleksandr Jakovenko pääsi laukomaan 4-3-maalin. Kirin huipensi vielä pari minuuttia ennen erän päätöstä Kristian Afanasyev, joka kaapasi maalinedustalta 4-4-tasoituksen.

- Maalivahdin vaihto aina jollain tavalla herättää joukkuetta ja saadaan hengähdystä siihen pelaamiseen sekä annettua jotain ohjeita. Kyllä se teroittaminen perusasioiden laatuun ja nöyrään työntekemiseen toi sitä parannusta. Meillä pari voittoa alla, hyvä ilmapiiri joukkueessa ja oli pystytty parissa pelissä tekemään maaleja, niin uskottiin pystyvämme tänäänkin, sanaili päävalmentaja Marko Kauppinen.

Mikkeliläisryhmän pirteä ilme säilyi myös päätöserään, mutta virheet olivat käydä kalliiksi siinäkin. Huolimattoman hyökkäysalueen pelaamisen seurauksena Jasper Lindsten pääsi viimeistelemään 5-4-johtomaalin alivoimalla ja Wännströmille tarjottiin mahdollisuutta alivoimalla maalintekoon rangaistuslaukauksesta, mutta sen Randelin pysäytti varmasti patjallaan.

Sitkeä jukuriryhmä punnersi kuitenkin itsensä vielä kerran rinnalle, kun Jakovenko laukoi maalin edestä 5-5-maalin.

Jatkoajalla ottelun ratkaisijaksi nousi Teemu Henritius, joka iski 1+2-tehot ottelussa koonneen Rindellin tolppalaukauksen irtokiekon verkon perille ja varmisti Jukureille kauden ensimmäisen vierasvoiton.

- Oli aikamoista vuoristorataa tuo ottelu. Pelattiin viisikkona hyvin ja saatiin sitä kautta maaleja, mutta sössittiin ja lahjoitettiinkin kyllä maaleja. Järkevämmällä puolustamisella ja kiekollisella pelillä joissain hetkissä olisi pystytty pitämään maalimäärät omiin pienempinä, summasi Kauppinen.