Otteluraportti: Jukurit jätti sarjakärjen nollille Ikiomalla

Jukurit aloitti viikkonsa jämäkällä esityksellä sarjakärki TPS:ää vastaan. Molemmissa kenttäpäädyissä nöyrästi töitä tehnyt mikkeliläisryhmä nappasi täyden pistepotin 3-0-numeroin.

Oskari Salminen oli Jukurien viimeinen lukko TPS:ää vastaan ja torjui nollapelin 22 torjunnalla.


Jukurit aloitti ottelun vahvasti ja oli pelin päällä varsinkin avauspuoliskolla. Avausosumakin syntyi reilun kuuden minuutin pelin jälkeen, kun illan ensimmäisellä ylivoimalla Libor Zabransky nosti irtokiekon aivan maalin kattoon. Osuma hyväksyttiin lopulta videotarkistelun jälkeen. TPS hieman pääsi erän edetessä peliin mukaan, mutta kovinkaan vaarallisille tekopaikoille se ei päässyt.

Toiseen erään Jukurit sai myös vahvan alun, kun Jarkko Immonen iski Simon Stranskyn syötöstä kiekon toistamiseen Andrei Karejevin selän taakse. Kokonaisuudessaan erä oli melko tasaista taistelua, eikä aivan huippupaikkoja valtavasti nähty.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla TPS-puolustaja Johan Ivarsson joutui rikkomaan läpiajoon karannutta Jani Tuppuraista ja tilanteesta seurasi rangaistuslaukaus. Tuppuraisen yritys kilahti kuitenkin maalirautoihin.

Tiukka taistelu jatkui päätöserässäkin ja tunteetkin hieman roihahtelivat erän puolivälissä. Maalinedusväännössä TPS:n Eetu Liukas ja Linus Nässen sekä Topias Haapanen ja Oliver Larsen ottivat yhteen. Nässen ja Liukas selvisivät kamppailustaan kaksiminuuttisilla, mutta Haapanen ja Larsen ohjattiin suihkun puolelle väännön päätteeksi.

Viitisen minuuttia ennen loppusummeria Jukurit iski vielä viimeisen naulan arkkuun ylivoimalla, kun Petrus Palmu taituroi yksilösuorituksellaan kiekon kanssa alueelle ja päätti nousunsa 3-0-osumaan. Oskari Salminen piti tolppien välissä maalinsa puhtaana 22 torjunnalla.

- 60 minuuttia hyvää jääkiekkoa meiltä. Tarpeeksi tylyä avausvaihdosta lähtien ja se kesti koko pelin ajan. Silloin kun oli mahdollisuus tehdä peliä, niin tehtiin peliä ja kun syöttölinjat oli otettu pois, niin pakit laittoi nöyrästi kiekkoa lasin kautta ulos. Kova työmäärä kaikilta pelaajilta ja olen ylpeä jokaisesta. Saivat nyt palkintoa siitä duunista, mitä ollaan koko kausi tehty, summasi päävalmentaja Olli Jokinen.

- Tänään ei notkahdusta tullut. Pelaajat tunnistivat tilanteita, että milloin pitää syöttää ja milloin laittaa siirtokiekko. Kaikki oli hereillä ensimmäisestä vaihdosta viimeiseen. Tuo Larsenin mylly oli pelitilannetappelu, mutta loistava juttu meidän kannalta, että on tuollaisia pelaajia, jotka puolustavat omiaan. Tänään haluan kuitenkin nostaa esiin koko joukkueen nöyryyden. Kaksi päivää tässä ollaan puhuttu, että lähdetään voittamaan tämä peli 1-0. Tehdään avausmaali ja puolustetaan tiiviisti. Tänään jänne kesti koko 60 minuuttia ja huomenna jatketaan kehittymistä.