Pe 8.8. 19:30 VS.

Otteluraportti: Ilves jätti A-nuoret pisteittä

A-nuorten peliesitys Ilvestä vastaan jätti paljon toivomisen varaa ja tamperelaisryhmä nappasikin täyden pistepotin ottelusta 4-3-lukemin.

Kauppinen oli pettynyt omiensa suoritukseen Ilvestä vastaan.


Ottelun avauserässä vietettiin todellista maalijuhlaa, kun verkot heiluivat erässä peräti viidesti. Avausmaalin iski Jukurit reilun viiden minuutin pelin jälkeen, kun Kalle Matikainen osui ylivoimalla hyvän kuvion päätteeksi.

Ilves kuitenkin tasoitti ylivoimalla muutamaa minuuttia myöhemmin Joona Korhosen osumalla ja erän puolivälin jälkeen Verneri Metsänen vei tamperelaisryhmän 2-1-johtoon.

Erän lopussa molemmat osuivat vielä kertaalleen. Ensin Teemu Lappalainen nosti Jukurit tasoihin, mutta vain vajaata minuuttia myöhemmin Jakub Kos vei Ilveksen uudelleen johtoon.

Toisessa erässä Ilves otti peräti neljä kahden minuutin rangaistusta ja Jukurit pääsi hakemaan tasoitusta ylivoimalla. Hieman ennen erän puoliväliä lopulta Joona Viljakainen kiepautti 3-3-tasoituksen maalin edestä.

Päätöserässä Ilves käänsi tasaisen ottelun hyväkseen, kun Kalle Hällfors laukoi voittomaaliksi jääneen 4-3-osuman ylivoiman päätteeksi, kun Jukurit oli juuri tullut täysilukuiseksi.

- Oli kaikkea muuta kuin hyvä esitys tänään. Puhuttiin poikien kanssa ennen peliä valmistautumisesta, mutta ei onnistuttu tänään kyllä millään osa-alueella. Heittäytymisen tason olisi pitänyt olla aivan eri tänään. Olisi pitänyt olla rohkeampi, mutta tänään vain odoteltiin että asioita tapahtuu ja että se voitto sieltä tulee, Jukurien päävalmentaja Marko Kauppinen harmitteli.

Jukurit kohtaa sunnuntaina Tampereen turnauksen päätöspelissään HPK:n.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O