Otteluraportti: HIFK kaatoi huolimattoman jukurijoukkueen

Jukurit kamppaili tasaisesti ottelun puoliväliin saakka HIFK:n kanssa. Toisen erän lopun maalien myötä helsinkiläisisäntä otti kuitenkin ohjakset ja käänsi pelin edukseen lopulta 4-1-lukemin.


HIFK aloitti ottelun joukkueista terävämmin, mutta ei onnistunut alkurynnistyksessään iskemään avausmaalia. Jukurit pääsi peliin melko nopeasti mukaan ja kokonaisuutena erä oli tasaista kamppailua. Mikkeliläisryhmä onnistui pitämään HIFK:n loitolla omalta maaliltaan ja Oskari Salminen poimi maalilla kauempaa tulleet laukaukset.

Muutama minuutti ennen erän päätöstä Jukurit iski myös avausmaalin, kun Stanislav Garejevin pystysyöttö tavoitti Markus Odenin, joka karkasi ylivoimahyökkäykseen Otto Mäkisen kanssa. Mäkinen latasi hyökkäyksen päätteeksi kiekon varmasti Michael Garteigin selän taakse.

Sisääntulo toiseen erään oli Jukureilta myös vahva ja se pääsi kokeilemaan erän alkuun maalintekoa ylivoimallakin, mutta ei saanut lisättyä johtoaan. Varsin vauhdikkaassa erässä edettiin vauhdilla päästä päähän ja molemmilla maaleilla riitti hommia.

HIFK otti vahvemmin otetta pelistä erän jälkimmäisellä puoliskolla ja tasoitti ottelun hieman erän puolivälin jälkeen, kun Eetu Koivistoisen tarkka kääntölaukaus sujahti etuyläkulmasta jukuriveräjään. Erän lopussa isännät rokottivat vielä toistamiseen, kun se pääsi merkkausvirheen seurauksena ylivoimahyökkäykseen ja Jere Innala räväytti lukemat 2-1:een.

Päätöserän alkuun helsinkiläisryhmä tarjoili lisää kylmää vettä Jukurien niskaan, kun Sebastian Dyk laukoi ylivoimalla 3-1-osuman. HIFK piti pelin vahvasti hallussaan johtoasemassa ja Jukurit ei kirivaihdetta enää omasta pelaamisestaan löytänyt. Mikkeliläisten peliä leimasivat läpi illan pienet virheet, joista HIFK rokotti myös päätöserässä, kun Otto Paajanen viimeisteli alivoimalla 4-1-loppunumerot karattuaan jukuripelaajan kiekonmenetyksen seurauksena läpiajoon.

Ottelun lopulla vielä nähtiin tappelukin, kun HIFK:n Otto Karvinen ja Jukurien Nikita Krivokrasov ottivat mittaa toisistaan. Lyhyen iskujen vaihdon jälkeen molemmat ohjattiin suihkun puolelle.

- Meillä oli hyvä peliin lähtö, tultiin ensimmäiseen erään hyvin. Pystyttiin pelaamaan meidän omaa peliä, saatiin ansaittu maali ja voitettiin tasaviisikoin maalipaikat. Toinenkin erä oli ihan hyvä meiltä, vaikka HIFK siinä pari maalia tekikin. Vähän sellaisia epätavallisia maaleja tuli, mitä ei olla viime aikoina annettu, totesi päävalmentaja Olli Jokinen.

- Kolmanteen erään lähdettäessä oli fiilis, että pystytään tulemaan vielä peliin hyvin mukaan ja ollaan oltu tässä tilanteessa aiemminkin ja noustu. HIFK pystyi puolustamaan hyvin kolmannessa erässä, teki ison ylivoimamaalin ja vielä ison alivoimamaalinkin siihen. Jos vähän haettiin happea peliin, niin siinä tuli se viimeinen niitti. Olen kuitenkin ylpeä pelaajista. Moni pelasi vähän isommassa roolissa kuin aikaisemmin ja pojat suoriutui ihan hyvin. Ihan ok peli.