La 1.11. 17:00 VS.

Otteluraportti: HIFK kaatoi A-nuoret tiukassa taistelussa

HIFK ja Jukurit väänsivät tasapäisesti pisteistä Helsingissä. Päätöserässä kotijoukkue kuitenkin käänsi ottelun edukseen ja vei voiton 5-3-lukemin.

Miiro Linjala vastasi Jukurien toisesta maalista HIFK:ta vastaan.


HIFK oli ottelun alussa terävämpi ja siirtyi johtoon vajaan parin minuutin pelin jälkeen Teemu Engbergin osumalla. Jukurit pääsi peliin kuitenkin erän edetessä paremmin mukaan ja erän puolivälin jälkeen Taneli Häkkinen nosti joukkueen tasoihin.

Jukurit siirtyi ottelussa johtoon pari minuuttia ennen erän päätöstä, kun Miiro Linjala iski kiekon Henrik Tikkasen selän taakse. HIFK kuitenkin kuittasi osuman vain 13 sekuntia myöhemmin Viljam Sandvikin iskettyä taukolukemiksi 2-2.

Toisen erän alussa HIFK siirtyi uudelleen johtoon Jasper Ranniston maalilla. Erä oli kokonaisuudessaan tasainen ja vauhdikas, jossa tilanteita syntyi molempiin päihin. Jukurit pääsi yrittämään erän viimeisellä minuutilla tasoitusta rangaistuslaukauksestakin, mutta Aleksi Soijärvi ei onnistunut yllättämään Tikkasta.

Päätöserän avauspuoliskolla HIFK karkasi kolmen maalin johtoon Rasmus Heljangon ja toistamiseen osuneen Engbergin maaleilla. Jukurit taisteli kuitenkin vahvasti loppuun saakka ja Kalle Matikainen kavensi pelin vielä 5-3:een. Ne jäivät kuitenkin ottelun loppunumeroiksi, joten HIFK vei täyden pistepotin.

- Hyvä taisteluasenne oli tänäänkin, mutta HIFK oli tuon verran parempi ja ansaitsi voittonsa. Oli kova kova kamppailupeli ja pystyttiin roikkumaan hyvin pelissä mukana. Kamppailupelaamisessa jäätiin ehkä hieman vajaiksi ja sellainen tietynlainen tylyys pienissä voittavissa asioissa puuttui, arvioi Jukurien päävalmentaja Teemu Suokas esitystä.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 15 10 1 0 4 32 2,13
2. Lukko 16 9 1 0 6 29 1,81
3. Jukurit 17 9 1 0 7 29 1,71
4. JYP 14 8 2 0 4 28 2,00
5. K-Espoo 16 7 2 3 4 28 1,75
6. Tappara 16 8 0 2 6 26 1,63
7. KooKoo 16 7 2 0 7 25 1,56
8. SaiPa 16 6 2 3 5 25 1,56
9. KalPa 15 6 3 1 5 25 1,67
10. HPK 16 6 2 2 6 24 1,50
11. TPS 16 4 4 3 5 23 1,44
12. Kärpät 16 6 0 1 9 19 1,19
13. Ilves 16 4 2 2 8 18 1,13
14. Sport 16 4 0 4 8 16 1,00
15. Pelicans 15 3 2 3 7 16 1,07
16. HIFK 16 4 1 1 10 15 0,94

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O