Pe 8.8. 19:30 VS.

Otteluraportti: Heikko avauserä turmiona Raumalla

Ottelun avauserä oli isossa roolissa Jukurien ja Lukon väännössä. Jukurit taisteli ottelussa miehekkäästi, mutta avauserässä eteen annetut neljä maalia olivat liikaa ja Lukko vei lopulta voiton 6-3-lukemin.

Joachim Rohdinin pisteputki jatkui Raumalla maalilla ja syötöllä.


Lukko oli ottelun avauserässä tyly isäntä. Raumalaisryhmä meni jo kolmannella minuutilla johtoon Vili Saarijärven maalilla ja paria minuuttia myöhemmin Linus Nyman lisäsi johdon 2-0:aan.

Jukurien ongelmana ollut ylivoimapelaaminen ei lähtenyt toimimaan Raumallakaan, vaan Anrei Hakulinen pääsi iskemään alivoimalla lukemiksi 3-0. Erän lopussa isäntien vahvan erän täydensi Pavol Skalicky 4-0-maalillaan.

Lukko jatkoi vahvaa otettaan myös toisessa erässä ja hallitsi peliä selvästi erän alkupuolella. Jukurit kuitenkin puolusti sitkeästi ja maalille vaihdettu Sami Rajaniemi piti 11 torjunnallaan maalinsa puhtaana.

Jukuritkin sai peliä hyökkäyssuuntaan aikaan erän loppupuolella ja onnistui myös kaventamaan ottelun. Ensin Jesper Piitulainen laukoi Joachim Rohdinin kudin irtokiekosta 4-1-kavennuksen ja erän loppuun vielä Axel Rindell täräytti ylivoimalla lukemat 4-2:een.

Päätöserän alkuun Lukko kuitenkin onnistui jälleen maalinteossa, kun Toni Koivisto iski maalinedustalta 5-2-maalin. Raumalaisryhmän pelaaminen päätöserässä johtoasemassa oli muutenkin jämäkkää ja se sai pidettyä Jukurien hyökkäykset vähissä.

Ottelun loppuhetkillä vierailija sai kuitenkin vielä kavennusta aikaan, kun Rohdin pääsi Piitulaisen tarjoilusta viimeistelemään 5-3-maalin. Heti perään kuitenkin Aleksi Saarela rokotti ja taituroi 6-3-loppunumerot.

- Lukko oli hyvä tänään ja asetti meille kovan vaateen peliin. Ei meillä tänään ihan riittänyt ja oltiin askel perässä. Lukko ansaitsi tänään voiton. Voitot toivat joukkueelle itseluottamusta ja uskoa, mutta tänään vastustaja oli sarjan huipulta ja me ei ihan pystytty heitä haastamaan siitä kolmesta pisteestä, totesi päävalmentaja Marko Kauppinen.

- Tämä oli hyvä mittari meille, että mitä meidän arki täytyy olla, jotta pystytään kasvamaan joukkueena ja yksilöinä. Kehittyä täytyy ja peliä saada paremmaksi kauden edetessä ja nämä ovat hyviä mittareita siihen.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O