Otteluraportti: Avausderby tiukasti KalPan nimiin

Kauden ensimmäinen Savon paikalliskamppailu oli tasaista vääntöä. KalPa oli tällä kertaa hieman terävämpi ja vei voiton 3-2-lukemin.


Savon paikalliskamppailu aloitettiin tasaisissa merkeissä. Avauserässä nähtiin vauhdikasta peliä päästä toiseen, mutta tekopaikat jäivät kuitenkin vähiin. Jukurit pääsi erässä yrittämään kahdesti ylivoimallakin ja onnistui myös jälkimmäisellä yrittämällään maalinteossa, kun Juhamatti Aaltonen löi Linus Nässenin siniviivalaukauksen irtokiekon sisään.

Toinen erä sai Jukurien kannalta pahimman mahdollisen alun, sillä Niclas Lundgrenin avaussyöttö päätyi suoraan KalPa-hyökkääjä Aapeli Räsäsen lapaan ja hän laukoi tasoituksen vain 17 sekunnin pelin jälkeen. Jukurit kuitenkin meni pari minuuttia myöhemmin uudelleen johtoon hieman samankaltaisella maalilla, kun Jesper Piitulainen sai mailansa kuopiolaismaalin edustalla KalPa-puolustajan levityssyöttöön väliin ja kiekko lipui Juha Jatkolan selän taakse.

Kuopiolaiset olivat erässä kokonaisuutena hallitsevampi osapuoli ja se myös nousi uudelleen tasoihin erän puolivälin jälkeen Kasper Puution maalilla. Erän lopussa isännät menivät vielä johtoon, kun Räsänen iski illan toisellaan lukemat 3-2:een.

KalPa pelasi päätöserässä johtoasemassa fiksusti ja Jukurien kiri jäi vaisuksi. Muutamia pyörityksiä mikkeliläisryhmä sai aikaan, mutta jämäkästi alueellaan puolustaneen kuopiolaisryhmän maalille joukkue ei kunnolla päässyt. Lopussa tasoitusta haettiin ilman maalivahtiakin, mutta tänään sekään ei tuonut tulosta, joten pisteet jäivät Kuopioon 3-2-lukemin.

- Ansaittu voitto KalPalle. Meiltä ehkä ehjin 60-minuuttinen tähän sarjakauteen. Ihan tyytyväinen olin meidän peliin lähtöön. Tiedetään, että KalPa tulee kovaa ensimmäiseen kymppiin ja pystyy karvaamaan. Lähdettiin hakemaan nimenomaan sitä ensimmäistä maalia, jukuriluotsi Olli Jokinen totesi.

- Toiseen erään karmea alku, mutta saatiin kyllä pomppu sitten takaisinkin. Siinä oli muutamat tilanteet, joista olisi voitu lisätäkin johtoa. KalPa sitten tuli rinnalle, meni ohi ja pelasi kolmannen erän hyvin. Meillä ei ollut siinä yhtään tekopaikkaa. Voidaan ottaa oppia taas tästä pelistä. Meilläkin on iso arvo laukausten blokkaaminen, niin siitä voidaan ottaa oppia. Oli ihailtavaa tuo KalPan hyökkääjien uhrautuminen tänään.

- Ihan tyytyväinen olen meidän peli-ilmeeseen. Nyt meillä on jotain, mistä rakentaa. Jos parissa eka pelissä ilme ei ollut ihan haluttu, niin tästä nyt voidaan jo jotain positiivistakin ottaa mukaan ja lähteä rakentamaan.