Otteluraportti: Ässien veljesparit tehottoman Jukurien kiusana

Jukurit oli Ässiä vastaan pelin päällä valtaosan ottelusta, mutta maalinteko sakkasi. Sitkeästi puolustanut porilaisryhmä vei lopulta voiton 1-3-lukemin.

Ässät kesti Jukurien loppurynnistyksen ja vei voiton.


Jukurien pelaaminen oli ottelun avauserässä huolimatonta. Syöttöketjuja ei saatu aikaan ja sen vuoksi hyökkääminen jäi vaisuksi. Ässät rokotti puolestaan pienistä oman pään virheistä kahdesti, kun Tylor Spink ja Miro Mäkinen onnistuivat erän avauspuoliskolla maalinteossa. Spinkin maaliin esityön teki hänen veljensä Tyson ja Mäkisen osuma niin ikään veli Atte.

Mikkeliläisryhmäkin paransi hieman peliään erän loppupuolella ja sai hyökkäyspelin juonesta kiinni, mutta tulosta ei tullut.

Toisessa erässä Jukurien vahva pelaaminen jatkui ja Ässät jäi puolustuskannalle. Mikkeliläisjoukkue sai aktiivisella liikkeellä paineen porilaispuolustukseen ja sitä kautta myös muutamia hyviä tekopaikkoja. Sami Aittokallio kuitenkin piti maalinsa puhtaana yritysten edessä.

Päätöserän alussa Jukurit lopulta onnistui ohittamaan Aittokallion, kun Jesper Piitulainen ja Axel Rindell karkasivat ylivoimahyökkäykseen Mika Partasen kiekonriiston jälkeen. Piitulainen tarjoili poikittaissyötön Rindellille, jonka napakka veto painui Aittokallion selän taakse.

Ässät vaihtoi päätöserässä maalivahtia, kun Aittokallio joutui jalkakramppien vuoksi siirtymään sivuun ja hänen tilalleen luisteli Daniil Tarasov.

Venäläisvahti olikin erässä täystyöllistetty, sillä hän pysäytti kaikkiaan 11 laukausta. Tarasovin torjuntojen ja sitkeän puolustamisen ansiolla Ässät sai pidettyä johtoasemansa Jukurien painostaessa lähes koko päätöserän.

Ottelun ratkaisun iski lopulta Mäkisen veljesparin toinen puolikas, Atte, joka karkasi laidalta irti veljensä syötöstä ja laukoi 1-3-loppulukemat.

- Meillä oli tänään teemana ottelun alku ja valmentajat sekä pelaajat kantavat siitä vastuun, ettei onnistuttu siinä tänään. Takaa-ajo tiukasti puolustavia Ässiä vastaan on hankalaa ja tänään huippupaikat olivat vähissä, eikä tänään sitten päästy ihan rinnalle. Viimeinen 50 minuuttia lämmittää, mutta nolla pistettä ei, Jukurien päävalmentaja Marko Kauppinen totesi.

- Ensimmäinen erän viimeinen kymppi oli meiltä jo ihan ok pelaamista ja toisessa erässä sitten saatiin homma rullaamaan. Maalipaikoissa ei sitten tänään oltu hyviä.