Otteluraportti: Ässät kumoon pitkän kaavan kautta

Jukurien viikon kolmaskin kamppailu ratkaistiin pitkän kaavan kautta. Mikkeliläisryhmä oli pelissä niskan päällä, mutta maalivahti Sami Aittokallion johdolla vahvasti puolustanut Ässät taipui vasta voittolaukauskisassa 2-1.

Charlie Sarault upotti ratkaisevan osuman voittolaukauksilla.


Jukurit oli ottelun avauserässä pirteä ja hallitsi erän tapahtumia. Hyvistä tilanteista huolimatta maaliin saakka kiekko ei kuitenkaan löytänyt, vaan laukaukset menivät ohi tai pysähtyivät hyvin pelanneeseen ässävahti Sami Aittokallioon.

Ässien tilanteet erässä olivat harvemmassa, mutta ne olivat sitäkin vaarallisempia. Sami Rajaniemi kuitenkin virkaveljensä tavoin hyvällä pelipäällä ja pysäytti muun muassa Teemu Vuorisalon sekä Roni Hirvosen lähietäisyydeltä tulleet yritykset varmasti.

Jukurien hallinta jatkui toisessakin erässä, mistä omaa kieltään kertoi se, että Ässien erän toinen laukaus tuli vasta reilun 14 minuutin pelin jälkeen. Porilaisryhmän toista erää leimasivat myös rangaistukset, joita se otti toisessa erässä viisi.

Ottelun avausmaali nähtiin hieman ennen erän puoliväliä, kun Aleksandr Jakovenkon siniviivalta lähettämä laukaus painui Aittokallion selän taakse.

Päätöserään Ässät tuli päättäväisesti ja ajoi useamman kerran röyhkeästi Rajaniemen vartioimalle maalille. Maalinedustalta syntyi myös porilaisten tasoitusmaali, kun Edwin Hedberg runnoi Rajaniemen varusteista pudonneen kiekon maaliviivalta sisään.

Jukureillakin oli omat tilanteensa vielä päätöserässä ratkaisumaalin tekoon, mutta 28 kertaa koko ottelussa torjunut Aittokallio jatkoi erinomaisia otteitaan.

Jatkoajalla paremmat paikan maalintekoon loi Ässät, mutta sen paremmin Hedberg kuin maalin edestä yrittämään päässyt Jakob Stenqvistkään eivät onnistuneet paikoistaan, joten ratkaisua haettiin voittolaukauskisasta.

Voittolaukauksilla Jukurien kaikki kolme yrittäjää, Ville Leskinen, Vadim Pereskokov sekä ratkaisevan osuman viimeistellyt Charlie Sarault onnistuivat, kun taas Rajaniemi pysäytti kolmantena Ässiltä laukoneen Tyson Spinkin yrityksen.

- Hyvä ja tasainen vääntö, josta molemmat varmasti ansaitsi pisteitä. Maalivahtipelaaminen oli molemmilla hyvällä tasolla. Aika vaikea maaleja on tehdä tuollaista tiukasti puolustavaa joukkuetta vastaan kuin Ässät, kun on huippumaalivahtipeli siellä. Tälläisistä illoista voisi saada helpommankin, mutta ollaan tyytyväisiä kahteen pisteeseen. Nyt huilataan ja ladataan akkuja, että saadaan jätkille lepoa.

- Meiltä oli tänään tasaista suorittamista ja paljon hyviä juttuja. Maalinteko vähän mentaaliväsyneenä ja huippuveskari vastassa, niin se piti lukemat tiukkana. Pelissä oli kuitenkin paljon hyviä juttuja, mitä tälläisissä peleissä pitääkin löytyä. Rankka viikko kuitenkin taustalla ja pitää pystyä silti rytmittämään sekä pelaamaan eri tavalla erilaisia tilanteita. Mielestäni siinä oltiin hyviä, vaikka muutaman kerran se meinasi unohtua. Tyytyväinen olen kuitenkin kokonaiskuvaan.

Jukureille maajoukkuetaukoa edeltänyt viikko tuotti kolmesta ottelusta kaksi voittoa ja viisi sarjapistettä. Vaikean jakson jälkeen onnistunut viikko maistui Kangasalustalle ja hän lähtikin hyvillä mielin tauon viettoon.

- Pitää käydä riittävän syvällä, että huolestutaan ja aletaan välittämään enemmän. Se tuo positiivisuutta tekemiseen ja niin meille nyt tällä viikolla varmasti kävi. Matkaa on kuitenkin paljon vielä jäljellä.

- Turhaan on jäänyt pisteitä matkalle. Olisi aika monta lisäpistettä, kun olisi hoidettu hommat paremmin, mutta voittoa vajaa ollaan aikataulussa kiinni. Vaikka lokakuu oli synkkä, niin tekemisen taso on ollut arjessa hyvää. Kympin jätkiä, mutta suoritus ollut sellaista kasin luokkaa. Tästä on hyvä lähteä huilille ja siitä sitten tauon jälkeen parantamaan asioita.

Katso ottelun lehdistötilaisuus sekä ottelukooste alta: