Otteluraportti: A-nuorille niukka tappio Helsingissä

Jukurien A-nuoret pelasi vahvasti Jokereita vastaan, mutta joutui taipumaan niukkaan 1-0-tappioon.

Päävalmentaja Kauppinen oli A-nuorten peliesitykseen tyytyväinen tappiosta huolimatta.


Ottelun alku oli Jukureilta hieman vaisu ja Jokerit siirtyi johtoon reilun neljän minuutin pelin jälkeen Eetu Vyyryläisen osumalla. Erän edetessä Jukuritkin kuitenkin piristyi ja sai tilaisuuksia maalintekoon, mutta ei siinä kuitenkaan onnistunut.

Toisessa erässä Jukurit pääsi hakemaan tasoitusta kolmesti ylivoimallakin, mutta Sebastian Katajainen piti maalinsa puhtaana helsinkiläisveräjällä. Mikkeliläisryhmä selvitti erässä myös kaksi alivoimaa ja päätöserään lähdettiin 1-0-lukemissa.

Päätöserän alkuun Jukurit tappoi kolme peräkkäistä alivoimaa, joista hetken kahden miehen vajaallakin. Alivoimien selvittäminen toi virtaa joukkueelle ja Katajainen sai venyä erässä jokerimaalilla kaikkiaan 12 kertaa kiekon tielle. Jokerivahti kesti mikkeliläisrynnistyksen loppuun saakka, joten lopputulokseksi kirjattiin 1-0.

- Aloitettiin hieman heikosti ja siinä kaveri oli niskan päällä. Puserettiin kuitenkin itsemme sitten peliin mukaan ja pelattiin varsin hyvä peli. Pojat kamppailivat hyvin ja Taimen Olli maalilla pelasi vahvasti. Alivoima toimi tänään myös hienosti, mutta ylivoimalla pitää olla jatkossa tehokkaampi, summasi Jukurien päävalmentaja Marko Kauppinen.

Jukurit pelaa alkusarjan viimeiset ottelunsa perjantaina ja lauantaina. Niissä vastustajiksi tulevat SaiPa ja KooKoo.

- Pisteitä tietysti lähdetään metsästämään. Semmoinen viisi pistettä on tavoitteena. Pyritään saamaan hyvä lopetus alkusarjalle ja hyvät pelisuoritukset viimeisiin peleihin, Kauppinen kertoi.