Otteluraportti: A-nuorilla pisteetön vierailu Oulussa

Kärpät oli tyly isäntä A-nuorten kamppailussa. Jukurit paransi heikon alun jälkeen, mutta pisteet jäivät Ouluun 4-1-lukemin.

Oulusta ei pisteitä tarttunut A-nuorten matkaan.


Kärpät oli ottelun avauserässä tyly isäntä ja Jukurit jäi täysin puolustuskannalle. Oululaisjoukkue laukoi erässä kaikkiaan 36 kertaa ja Eetu Randelin sai venyä 16 kertaa kiekon tielle.

Kärpät teki erän avauspuoliskolla myös kaksi osumaa, kun Jaako Niskala ja Antti Myllyaho ohittivat Randelinin.

Oululaisjoukkueen vahva ote säilyi myös kahdessa jälkimmäisessä erässä. Jukurit kuitenkin puolusti edelleen varsin tiiviisti ja piti Kärppien huippupaikat vähissä. Toisen erän lopussa Petteri Puhakka kuitenkin lisäsi kotijoukkueen johdon kolmeen maaliin ylivoimalla.

Päätöserässä Jukuritkin sai omaa hyökkäyspeliään kulkemaan ja sai luotua muutamia pyörityksiä oululaispäätyyn. Maalejakin erässä nähtiin vielä kaksi, kun ensin Ville Heikkala laukoi 4-0-maalin Kärpille ja heti perään Aleksi Soijärvi viimeisteli Jukurien ainokaisen viitisen minuuttia ennen päätössummeria.

- Valmistautuminen peliin oli tänään heikkoa ja sen vuoksi ensimmäisessä joukkue ei pelannut, kuten se parhaimmillaan osaa. Annettiin Kärpille kaikki avaimet käteen, harmitteli Jukurien päävalmentaja Marko Kauppinen.

- Kahdessa jälkimmäisessä erässä parannettiin, mutta kamppailupelaamisessa pitää olla edelleen parempi. Kärpät hallitsi tänään kaksinkamppailuja ja sai meidän pelaamisen sitä kautta vaikeaksi. Vastustaja oli odotetun kova, eikä tänään huonolle joukkueelle hävitty.

A-nuorten ottelut jatkuvat huomenna sunnuntaina Vaasassa Sportin vieraana.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 59 35 3 5 16 116 1,97
2. KooKoo 59 32 7 2 18 112 1,90
3. SaiPa 59 31 6 7 15 112 1,90
4. Ilves 59 28 8 4 19 104 1,76
5. Lukko 59 28 8 4 19 104 1,76
6. KalPa 59 28 7 5 19 103 1,75
7. JYP 59 25 11 6 17 103 1,75
8. Ässät 59 26 6 4 23 94 1,59
9. K-Espoo 59 22 5 11 21 87 1,47
10. HIFK 59 24 4 5 26 85 1,44
11. Pelicans 59 20 9 7 23 85 1,44
12. HPK 59 16 8 9 26 73 1,24
13. TPS 59 16 7 9 27 71 1,20
14. Jukurit 59 15 6 7 31 64 1,08
15. Kärpät 59 15 6 6 32 63 1,07
16. Sport 59 9 1 11 38 40 0,68

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O