Otteluraportti: A-nuoret taipui jatkoajalla Ässille

Jukurien A-nuoret väänsi Ässien kanssa tiukan kamppailun Porissa. Mikkeliläisryhmä nousi loppuhetkillä tasoihin, mutta Ässät vei kuitenkin jatkoajalla voiton 3-2.

Rindellin viime hetkien osuma nosti A-nuoret tasoihin Porissa.


Jukurit aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi jo reilun kolmen minuutin pelin jälkeen johtoon Elmeri Hovisen maalilla. Mikkeliläisryhmällä oli erässä paikkoja lisämaalien tekoonkin, mutta Severi Soukka porilaismaalilla pysäytti yritykset. Ässät tasoitti ottelun erän puolivälissä, kun Arttu Lausniemi ohitti Eetu Randelinin.

Toisessa erässä Ässät nousi pelin päälle ja hallitsi erän tapahtumia. Randelin jukurimaalilla piti joukkuettaan kuitenkin pystyssä ottamalla useamman hyvän torjunnan. Muutamaa minuuttia ennen erän päätöstä hän joutui kuitenkin antautumaan, kun Eemeli Takala laukoi ylivoimalla Ässät 2-1-johtoon.

Päätöserässä Jukurit paransi peliään ja erä kamppailtiinkin tasaisissa merkeissä. Tilanteita syntyi molempiin päihin. Mikkeliläisryhmä sai varsinkin erän loppupuolella vahvan paineen aikaan ja lopulta Axel Rindell nosti joukkueen tasoihin 28 sekuntia ennen ottelun päätöstä.

Jatkoajalla tasainen kamppailu jatkui ja molemmilla oli paikkansa ratkaista ottelu. Ässät käänsi pelin lopulta edukseen reilun kolmen minuutin tahkoamisen jälkeen Aleksi Matinmikon maalilla.

- Me aloitettiin tänään vahvasti ja siinä oli enemmänkin paikkoja maalintekoon. Toisessa erässä sitten alettiin luistamaan sovituista asioista ja Ässät sai pelin hallinnan. Randelin piti siinä meitä pystyssä ja hänen ansiostaan peli oli vain 2-1, totesi Jukurien päävalmentaja Teemu Suokas.

- Kolmannessa erässä sitten parannettiin taas ja noustiin lopussa vielä tasoihin. Kokonaisuutta katsoen Ässät pelasi tänään kuitenkin tasaisemmin ja ansaitsi sitä kautta voittonsa.

A-nuorten pelit jatkuvat lauantaina Turussa TPS:n vieraana.

- Kyllä tämän päivän tappiosta varmasti jäi jokaiselle hampaankoloon ja sellainen iso halu ottaa huomenna se kolme pistettä, ennakoi Suokas.