Otteluraportti: A-nuoret sitkeällä puolustustaistelulla voittoon Helsingissä

Jukurien A-nuoret esitti HIFK:n vieraana sitkeän taistelun, joka lopulta palkittiin kahdella sarjapisteellä, kun mikkeliläisryhmä vei jatkoajalla voiton 1-2-numeroin.

Heikki Huttunen iski voittomaalin HIFK:n verkkoon.


Jukurit oli ottelun avauserässä puolustuskannalla HIFK:ta vastaan. HIFK pääsi pelaamaan erässä kahdesti ylivoimallakin, mutta ei onnistunut maalinteossa. Jukurit puolestaan onnistui alivoimalla, kun Miiro Linjala viimeisteli upean ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Kalle Matikaisen ja Tom Grönblomin alustuksista 1-0-osuman.

Toisessa erässä pelin kuva pysyi avauserän kaltaisena. HIFK hallitsi ja Jukurit puolusti tiiviisti omaa maaliaan. Erän mikkeliläishahmoja oli maalivahti Valtteri Nousiainen, joka pysäytti peräti 24 laukausta pitäen maalinsa puhtaana.

Kolmas erä oli selvästi kahta aiempaa tasaisempi ja Jukureillakin oli siinä omat tilaisuutensa. HIFK kuitenkin onnistui tasoittamaan, kun Matias Lentämäki ohitti napakalla laukauksellaan ottelussa kaikkiaan 50 kertaa kiekon tielle venyneen Nousiaisen.

Ottelun ratkaisu syntyi jatkoajalla reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Heikki Huttunen nousi päättäväisesti maalille ja upotti kiekon Henrik Tikkasen selän taakse varmistaen Jukureille kaksi sarjapistettä.

- Kaksi pistettä lämmittää mieltä kyllä. Tänään oli vastassa ehkä nimilistan perusteella tämän hetken A-nuorten SM-Liigan kovin joukkue. HIFK oli todella latautunut ja pelasi loistavasti, totesi Jukurien päävalmentaja Marko Kauppinen.

- Me jouduttiin puolustamaan paljon, mutta tehtiin se hyvin. Kamppailtiin kovaa ja pistettiin kroppaa likoon. Maalivahtipelaaminen oli tänään myös loistavaa ja joukkue auttoi Valtteria hienosti omalla pelaamisellaan.

Jukurien pelit jatkuvat heti huomenna lauantaina, kun Ikiomalle vieraaksi saapuu Tappara.

- Tämän päivän pelin pitää tietysti nollata ensin, mutta jos pystytään esittämään samanlaista taisteluasennetta huomennakin, niin ollaan kyllä vahvoilla, Kauppinen päätti.