Otteluraportti: A-nuoret nappasi täyden pistepotin Lappeenrannasta

Jukurien A-nuoret teki onnistuneen vierailun Lappeenrantaan. Täysi pistepotti matkasi Mikkeliin 1-2-lukemin.

<p>Elmeri Hovisen kauden avausmaali johdatti Jukurit voittoon Lappeenrannassa.</p>

Elmeri Hovisen kauden avausmaali johdatti Jukurit voittoon Lappeenrannassa.


Jukurit oli ottelun avauserässä pelin päällä ja kamppailua käytiin lähinnä SaiPan päädyssä. Jukurivahti Valtteri Nousiaiselle merkittiin erän ensimmäinen torjunta vasta 14. peliminuutin kohdalla, kun Severi Auviselle lappeenrantalaisveräjällä oli siihen mennessä kertynyt jo kahdeksan torjuntaa.

SaiPakin sai hieman juonesta kiinni erän loppupuolella, mutta Jukurit selvitti harvat tilanteet varsin helposti. Mikkeliläisryhmä avasi myös maalihanansa erän lopussa, kun Teemu Lappalainen tarjoili maalin eteen Aleksi Soijärvelle, joka laukoi 0-1-osuman pari minuuttia ennen erän päätöstä.

SaiPan piristynyt ilme säilyi myös toiseen erään ja se olikin erässä varsinkin alkupuolella niskan päällä. Jukurit kuitenkin puolusti varsin tiiviisti, joten aivan huippupaikat lappeenrantalaisryhmällä jäivät vähiin.

Jukurit onnistui erän lopussa maalinteossa toistamiseen, kun Elmeri Hovinen karkasi läpiajoon ja muutti kauden avausmaalillaan taululle lukemiksi 0-2.

- Se oli kyllä tärkeä maali meille. Elmerillä on läpi kauden ollut paljon paikkoja, mutta ei mistään ole mennyt sisään. Hienoa, että nyt hänkin sai onnistumisen, Jukurien päävalmentaja Marko Kauppinen iloitsi.

SaiPa haki päätöserässä vimmatusti kavennusta, mutta Jukurit jatkoi tiivistä puolustamistaan ja Nousiainen maalinsuulla torjui varmasti. Lappeenrantalaisryhmä onnistui kavennuksessaan lopulta 25 sekuntia ennen päätössummeria, kun Valtteri Ojantakanen iski 1-2-maalin. Maali jäi kuitenkin ottelun viimeiseksi, joten Jukurit vei ottelusta täyden pistepotin.

- Ensimmäinen erä oli meiltä vahvaa pelaamista. Toisessa erässä homma vähän ehkä karkasi meiltä, mutta ei meillä siinäkään hirveää hätää ollut. Toisen erän alku oli ehkä vähän sellaista tökkimistä, eikä ollut sellaista miehekästä syöttöpeliä ja vähän jäähytkin sotkivat pelaamista, minkä vuoksi SaiPa pääsi paremmin peliin mukaan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan tyytyväinen esitykseen kokonaisuutena voi olla, Kauppinen totesi.

Jukurit pelaa alkusarjan viimeisen ottelunsa huomenna lauantaina, kun se saa Ikiomalle vieraakseen KooKoon.

- Isot pisteet on jaossa vielä. Pitää pystyä porukka lataamaan peliin, jotta pystytään vielä viimeiseen otteluun saamaan hyvä suoritus ja nappaamaan pisteitä siitäkin, päätti Kauppinen.