Pe 8.8. 19:30 VS.

Otteluraportti: A-nuoret jäi nollille TPS:n vieraana

Tehottomuus vaivasi Jukurien A-nuoria TPS:n vieraana. Kiekkoa ei saatu hyvistäkään paikoista maaliin ja TPS käänsi pelin itselleen päätöserässä.

A-nuoret taipui TPS:n vieraana.


Ottelun alku mentiin TPS:n merkeissä ja reilun kuuden minuutin pelin jälkeen Aarne Intonen vei isännät ylivoimalla 1-0-johtoon. Erän kuluessa Jukuritkin sai pelin juonesta kiinni ja peli tasoittui. Axel Rindell pääsi kokeilemaan tasoituksen tekoakin rangaistuslaukauksesta, mutta Eetu Anttila turkulaisveräjällä torjui yrityksen.

Toisessa erässä Jukurit oli hienokseltaan niskan päälläkin pelissä, mutta viimeistely oli edelleen tehotonta, eikä kiekkoa saatu maalirautoja lähemmäs täysosumaa. Eetu Randelin piti myös mikkeliläispäädyssä maalinsa puhtaana toisessa erässä, joten kolmanteen erään lähdettiin 1-0-numeroissa.

Päätöserän alussa TPS karkasi ratkaisevasti, kun Arttu Nevasaari ja Kasperi Keskinen veivät turkulaisryhmän 3-0-johtoon. Jukureilla oli myös omat paikkansa kavennuksen tekoon, mutta Anttila oli ohittamaton turkulaismaalilla. Ottelun 4-0-loppulukemat tyhjään maaliin viimeisteli Nevasaari.

- Alku oli tänään hankala, mutta jälkimmäisellä kympillä päästiin sitten peliin mukaan ja pelattiin toisessakin erässä hyvin. Saatiin luotua paikkoja, mutta siinä sitten meidän tämän hetken ongelma eli viimeistely nosti päätään ja kaveri myös puolusti hyvin, summasi Jukurien päävalmentaja Teemu Suokas.

- Kolmannessa erässä sitten alettiin vähän puskemaan ja menetettiin kiekkoja keskialueella, mistä vastustaja pääsi kääntämään vastahyökkäyksiin, joista sitten teki myös maalit. Vastustaja ansaitsi kyllä tänään voittonsa. Tältä viikonlopulta yksi piste ei lämmitä ja meidän pitää kyllä ensi viikolla maalintekoon sekä sellaiseen hyökkäysturvallisuuteen keskittyä.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O