Ke 17.12. 18:30 VS.

Otteluennakko: Vuoden viimeiseen vierastaistoon Jyväskylään

Jukureilla on lauantaina edessään vuoden viimeinen vieraskamppailu, kun se matkaa JYPin vieraaksi.

Vuosi päätetään vierasotteluiden osalta Jyväskylässä.


Jukurit kärsi tapaninpäivänä tiukan tappion savolaisten kamppailussa KalPalle 2-4-lukemin. Mikkeliläisryhmä pelasi kaksi ensimmäistä erää varsin hyvin ja johti maalilla kolmanteen erään lähdettäessä. Oma pelaaminen katosi kuitenkin täysin kolmannessa erässä ja KalPa iski erässä kolmesti vieden täyden pistepotin. Tappio oli Jukureille kolmas peräkkäinen.

KalPa-otteluun hieman uusituista ketjuista Henri Nikkasen johtama kakkosketju oli Jukurien selvästi paras kolmikko. Nuoren keskushyökkääjän laidoilla pelasivat Charlie Sarault ja Vadim Pereskokov. Kolmikko vastasi Jukurien avausmaalista ja sai luotua muutamia muitakin tekopaikkoja.

Teemu Henritiuksen ja Jesper Piitulaisen yhteispeli toimi myös, mutta mikkeliläisryhmä kaipaisi kuitenkin tehoja ja hyökkäyspeliin tukea laajemmalta osastolta kuin viime peleissä on nähty.

Lauantaina vastaan tuleva JYP on tällä hetkellä neljän ottelun voittoputkessa. Torstaina jyväskyläläisryhmä kaatoi Kärpät 5-2-lukemin. JYP on kotikaukalossaan ollut muutenkin vahva, sillä se on jäänyt siellä pisteittä tällä kaudella vain kahdesti.
Lauantain kohtaaminen on joukkueille kuluvan kauden neljäs keskinäinen ottelu.

Tuloksellisesti kamppailut ovat olleet tasaisia, mutta JYP on ollut kuitenkin niskan päällä voittaen kaikki kolme aiempaa ottelua. Viimeksi joukkueet kohtasivat joulukuun alkupuolella Jyväskylässä ja tuolloin kotijoukkue vei pisteet 3-2-lukemin.

Jyväskyläläisryhmän syömähampaana on toiminut Petrus Palmun, Julius Nättisen ja Miska Siikosen hyökkäyskolmikko. Kokeneet Jani Tuppurainen ja Juha-Pekka Hytönen sekä Robert Rooba ovat olleet myös hyvässä iskussa. Rooba on osunut maalipuiden väliin neljässä edellisessä ottelussa. Tuppurainen on puolestaan kuudessa viime pelissä kerännyt tehot 3+4 ja Hytönen pisteet 6+2.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 28 17 2 2 7 57 2,04
2. Ässät 28 15 3 1 9 52 1,86
3. KooKoo 27 13 5 1 8 50 1,85
4. JYP 25 14 3 1 7 49 1,96
5. SaiPa 28 13 2 4 9 47 1,68
6. Lukko 27 13 3 1 10 46 1,70
7. KalPa 26 12 3 1 10 43 1,65
8. K-Espoo 29 10 3 5 11 41 1,41
9. Jukurit 29 10 3 3 13 39 1,34
10. TPS 29 8 5 5 11 39 1,34
11. Ilves 27 9 4 3 11 38 1,41
12. HPK 27 8 3 5 11 35 1,30
13. Pelicans 27 8 3 5 11 35 1,30
14. HIFK 29 9 2 2 16 33 1,14
15. Kärpät 28 8 3 2 15 32 1,14
16. Sport 26 6 0 6 14 24 0,92

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O