Otteluennakko: Viikonlopun vierasreissun kohteena Lahti

Jukurit päättää vuoden ensimmäisen peliviikkonsa vierasottelulla, kun se matkaa Lahteen Pelicansin vieraaksi.


Jukurit aloitti vuoden 2023 pelit tiistaina Tapparan vieraana. Tampereella kamppailu oli varsin tasainen, mutta toisen erän loppuun tulleet pikamaalit käänsivät tuloksen lopulta Tapparalle, joka vei voiton 3-2-lukemin.

Keskiviikkona kotikaukalossaan mikkeliläisryhmä puolestaan päihitti Sportin 5-2-numeroin. Joukkue puolusti ottelussa varsin tiiviisti omalla alueella ja maalinsuulla molemmissa alkuviikon otteluissa torjunut Karolus Kaarlehto oli mies paikallaan.

Hyökkäystehoista alkuviikon peleissä isoa vastuuta ottivat puolustajat. Sport-ottelun viidestä maalista kolme meni puolustajien nimiin, kun maalinteossa onnistuivat jatkosopimuksen tehnyt Linus Nässen, Libor Zabransky sekä Joni Jurmo. Nässen heilutti maaliverkkoja myös Tapparaa vastaan.

Alkuviikon otteluissa jukuripaidassa debyyttinsä teki hyökkääjä Liam Kirk. Brittihyökkääjä avasi pistetilinsä heti Tapparaa vastaan syöttöpisteellä ja Sport-ottelussa aukenivat myös maalihanat, kun hän teki Jukurien kolmannen osuman. Kaikkiaan hän kokosi kahdessa ensimmäisessä ottelussa tehot 1+3.

Jukurit sai perjantaina harjoitusvahvuuteensa takaisin myös nuorten MM-kisoissa olleen Niko Huuhtasen, joka palasi torstaina Suomeen. Huuhtanen teki puolivälieriin päättyneissä kisoissa viidessä ottelussa tehot 2+1.

Lauantaina Jukurit matkaa Lahteen Pelicansin vieraaksi. Kohtaaminen on joukkueille kauden kolmas runkosarjavääntö. Mikkeliläiset ovat tällä kaudella vieneet aiemmat matsit nimiinsä. Viimeksi marraskuussa mikkeliläisjoukkue nappasi Lahdesta pisteet matkaansa 5-2-numeroin.

Pelicans pelasi vuoden ensimmäisen pelinsä vasta keskiviikkona TPS:n vieraana. Lahtelaisryhmä väänsi tiukasta ottelusta lopulta voiton voittomaalikisassa 4-3-lukemin.

Lahtelaisten ykköspistemies on 11+14-tehoillaan tsekkihyökkääjä Lukas Jasek, joka teki TPS:ää vastaan tehot 1+1. Sisäisen pistepörssin toisena on joukkueen paras maalintekijä Joni Ikonen, joka on tehnyt kuluvalla kaudella 14 osumaa.