Pe 13.2. 18:30 VS.

Otteluennakko: Viikon pelit käyntiin Raumalla

Jukurit aloittaa viikon pelinsä länsirannikon reissulla, kun keskiviikkona joukkueen bussin nokka otti suunnakseen Rauman, jossa sarvipäät kohtaavat torstaina Lukon.


Jukurit päätti viime viikon voitolla, kun se kaatoi lauantaina Ikiomalla JYPin selvin 6-0-lukemin. Mikkeliläisten voiton takeena oli erityisesti tehokas ylivoimapelaaminen, sillä joukkue teki maaleistaan viisi ylivoimalla. Onnistumisten myötä mikkeliläisryhmä nousi Liigan tehokkaimmaksi ylivoimajoukkueeksi ylivoimaprosentin ollessa 27,15%.

JYP-ottelun ykköstähtenä hääri tutusti 2+2-tehot iskenyt Niko Huuhtanen. Kahden maalin mies ottelussa oli myös Pekka Jormakka, joka saavutti samalla 200. tehopisteen rajan liigaurallaan. Patrik Puistola puolestaan oli alustamassa kolmea ja Konsta Helenius kahta täysosumaa.

Terveystilanne sarvipäiden ryhmässä on myös hyvä, sillä sairastupa on edelleen täysin tyhjänä.

Jukurijoukkue aloittaa uuden viikon pelit torstaina Lukon vieraana Raumalla. Voitot ovat tämän kauden osalta tasan: Jukurit oli Raumalla lokakuussa vahvempi 6-1-lukemin, mutta Lukko puolestaan väänsi voiton marraskuussa Ikiomalta 3-2-numeroin.

Raumalaisryhmällekin ottelu viikon ensimmäinen kotimaisen Liigan osalta. Tiistaina joukkue pelasi kuitenkin jo CHL:n välierän toisen osan, jossa taipui Geneve-Servettelle 3-2-lukemin.

Liigan puolella Lukko on ollut vuodenvaihteen jälkeen hyvässä iskussa, sillä neljästä pelaamastaan ottelusta se on voittanut kolme. Tällä hetkellä joukkue on kolmen ottelun voittoputkessa. Viime viikon otteluissaan raumalaiset ottivat voitot Ilvestä ja Tapparaa vastaan.

Raumalaisten ykköspistemies on 17+17-tehot iskenyt Sebastian Repo, joka on tällä hetkellä viiden ottelun pisteputkessa. Tuon putken aikana laitahyökkääjä on tehnyt hurjat tehot 6+5.

Lukolta loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat Oliver Suni ja Kim Nieminen. Tiistain CHL-ottelusta sivussa olivat myös joukkueen kapteeni Julius Mattila sekä ruotsalaishyökkääjä Pathrik Westerholm.

Raumalaismiehistössä on tullut myös muutoksia edellisen kohtaamisen jälkeen. Joukkueen maalinsuulla alkukaudesta torjunut Sam Harvey jätti joukkueen ja hänen tilalleen tuli kokenut, Pohjois-Amerikassa pitkään torjunut Christopher Gibson. Hyökkäykseen tuli puolestaan kanadalainen Steve Jandric, joka on kymmenessä pelaamassaan ottelussa tehnyt tehot 6+1.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. KooKoo 45 23 7 1 14 84 1,87
3. Lukko 47 23 6 3 15 84 1,79
4. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 47 21 7 4 15 81 1,72
7. KalPa 46 22 5 4 15 80 1,74
8. Ässät 47 21 6 3 17 78 1,66
9. HIFK 47 18 4 4 21 66 1,40
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 45 13 7 6 19 59 1,31
12. TPS 48 12 7 8 21 58 1,21
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 45 14 3 6 22 54 1,20
15. Kärpät 47 13 5 5 24 54 1,15
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O