Pe 8.8. 19:30 VS.

Otteluennakko: Viikon alkuun reissu Hämeenlinnaan ja porilaisvieraita Ikiomalle

Viime viikon tien päällä viettänyt jukurijoukkue aloittaa myös uuden viikon reissupelillä Hämeenlinnassa. Keskiviikkona kamppaillaan puolestaan kotona Ässien kanssa.


Vaikka perjantain Sport-pelin siirtyminen myöhempään ajankohtaan toikin muutosta viime viikkoon pelipäivän vaihduttua treenipäivään, niin jukurijoukkueen kurssi pysyi oikeana. Lauantaina joukkue taisteli sitkeästi Kärppiä vastaan ja käänsi kamppailun lopulta jatkoajalla 4-3-voitokseen.

Oulussa mikkeliläisryhmän sankariksi nousi kapteeni Petrus Palmu, joka iski hienon yksilösuorituksensa päätteeksi voittomaalin. Palmu on tehnyt viimeisissä viidessä ottelussa tehot 3+1.

Lauantain ottelussa jukuriryhmässä debyyttinsä teki Niklas Peltomäki. Puolustaja pääsi myös heti avausottelussaan tehopisteiden makuun, kun oli alustamassa Jukurien toista maalia.

Tiistaina Jukurit matkaa HPK:n vieraaksi. Ottelu oli alunperin tarkoitus pelata tammikuun lopulla, mutta se siirrettiin tähän ajankohtaan.

HPK on viime peleissä pelannut tuloksellisesti vaihtelevasti, sillä kuudesta edellisestä ottelusta on tullut kolme voittoa ja kolme tappiota. Viime viikolla hämeenlinnalaisryhmä kaatoi vieraskentällä SaiPan 6-3-lukemin, mutta taipui Tapparalle jatkoajalla 2-1-numeroin.

Kauden keskinäisistä voitot ovat menneet tasan. HPK oli kotikaukalossaan vahvempi 4-0, mutta joulun alla Jukurit jätti puolestaan vierailijansa nollille ottamalla pisteet 6-0-lukemin.

Hämeenlinnalaisten kultakypärää kantaa hyökkääjä Michael Joly, joka on tehnyt viimeisissä neljässä ottelussa tehot 1+3.

Keskiviikkona pelataan puolestaan Ikiomalla, kun Ässät saapuu toista kertaa tällä kaudella vierailulle. Kohtaaminen on kaikkiaan kolmas, sillä joulukuussa joukkueet kohtasivat Porissa. Ensimmäisestä kamppailusta Ässät vei voiton voittolaukauksilla, mutta edellisestä pelistä Jukurit nappasi täyden pistepotin 4-3-numeroin.

Sarjassa toiseksi viimeisenä olevan porilaisryhmän otteet ovat olleet pirteitä viime aikoina. Vastikään jatkosopimuksen tehneen Karri Kiven johdolla joukkue oli parhaimmillaan jo viiden ottelun voittoputkessa. Viime viikon tuplapeleissä Ilvestä vastaan joukkue kuitenkin kärsi tappiot. Lauantain kamppailua se johti jo 3-0, mutta taipui lopulta jatkoajalla 4-3-lukemin.

Patapaitojen tehokkain pelaaja on ollut yhdysvaltalaishyökkääjä Derek Barach tehoilla 10+12. Hyökkääjä teki molemmissa viime viikon kamppailuissa maalin.

Jukurit-Ässät pelataan Ikioma Areenalla keskiviikkona 12.1.2021 ilman yleisöä. Voit kuitenkin tukea seuraa ostamalla katseluoikeuden ottelun pregame-show'hun verkkokaupasta!

Lunasta pelipäivän tunnelma suoraan kotisohvallesi: Jukurit Pregame Show:n katseluoikeus on nyt myynnissä!

Kaikkien aikojen ensimmäinen Jukurit Pregame Show välittää pelipäivän tunnelmia suoraan hallilta 12. tammikuuta ennen ottelun käynnistymistä.

Lue lisää

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O