Otteluennakko: Viikko käyntiin vieraskiertueella Tampereelle ja Vaasaan

Jukurit aloittaa viikkonsa kahdella vierasottelulla. Tiistaina kamppaillaan Ilveksen kanssa ja keskiviikkona vastassa on Sport.


Jukurien viime viikko päättyi tappioon, kun TPS vei pisteet kotikaukalossaan 5-3-numeroin. Mikkeliläisryhmä sitkeällä taistelulla ja hieman maalirautojenkin avustuksella lähti kolmanteen erään vielä 3-1-johtoasemassa, mutta turkulaisryhmä kipusi nopeaan tahtiin tasoihin ja meni lopulta ohi voittoon.

Samuel Salonen teki TPS:aa vastaan tehot 1+1 ja kokosi viikon kahdessa ottelussa yhteensä tehot 1+2. Samalla hän iski myös oman liigauransa piste-ennätyksen uusiin lukemiin, kun nyt kasassa on 16 tehopistettä. Turussa osunut Ottoville Leppänen on ollut viime peleissään myös hyvässä vireessä, sillä neljään edelliseen pelaamaansa otteluun hän on tehnyt tehot 2+1.

Maajoukkuepelit toivat jobinpostia mikkeliläisleiriin, sillä Patrik Puistola loukkasi itseään lauantain Tsekki-ottelussa ja menee alkuviikosta jatkotutkimuksiin, eikä näin ollen ole joukkueen mukana ainakaan alkuviikon vieraskiertueella. TPS-ottelun kesken jättänyt puolustaja Kasper Soini sen sijaan on pelikuntoinen. Ulosajon perjantaina saanut Oliver Larsen ei myöskään saanut pelikieltoa, joten on normaalisti joukkueen käytettävissä.

Muut maajoukkueiden mukana viime viikon olleet pelaajat ovat palanneet Jukurien vahvuuteen ja joukkueen mukana tavalliseen tapaan.

Jukurit aloittaa vieraskiertueensa tiistaina Tampereelta, jossa se kohtaa sarjakärki Ilveksen. Tamperelaisryhmä on keskinäisissä niskan päällä voitoin 2-1, mutta Jukurit oli juuri edellisessä kamppailussa tammikuun alussa vahvempi 4-2-lukemin.

Ilves pelasi viime viikolla vain yhden ottelun, jossa se murjoi Pelicansin selvin 7-1-lukemin. Tamperelaisten otteet ovat viime aikoina olleet muutenkin vahvoja, sillä edellisistä 10 pelistään tupsukorvat ovat voittaneet kahdeksan. Kotikaukalossa joukkueella on ollut kuitenkin haasteita, sillä viimeisistä 10 kotiottelusta voittoja on tullut vain kolme.

Tamperelaisryhmän pistekärkeä pitävät Oula Palve ja Eemeli Suomi ovat myös koko sarjan pistepörssin kärkikaksikko. Molemmat ovat neljän ottelun pisteputkessa: Palve on kerännyt pisteet 0+6 ja Suomi tehot 2+4. Vahvassa iskussa on ollut myös Eetu Päkkilä, joka on tehnyt kolmeen edelliseen peliin kuusi maalia ja seitsemän tehopistettä.

Keskiviikkona Jukurien matka jatkuu Vaasaan Sportin vieraaksi. Tämän kauden kolmesta keskinäisestä Jukurit voittanut kaksi, joista viimeisin tuli tammikuussa Ikiomalla 4-1-numeroin.

Sarjassa 12. sijalla olevan vaasalaisryhmän tuloskunto on ollut viime aikoina alavireinen, sillä viimeisistä 10 ottelusta joukkueelle on tullut vain kolme voittoa. Kolmen pisteen voittoja noista voitoista on vain yksi. Viime viikolla kotkapaidat taipuivat Itä-Suomen vieraskiertueellaan SaiPalle voittomaalikisan jälkeen 3-2 ja KooKoolle 3-0-numeroin.

Sportin riveistä puuttuu tällä hetkellä kaksi joukkueen kolmesta paras pistemiehestä, kun sivussa ovat ykköspistemies Simon Hjalmarsson sekä toiseksi paras maalintekijä Jens Lööke. Hjalmarsson on tehnyt tällä kaudella tehot 17+24 ja Lööke 15+13.

Kultakypärää vaasalaisryhmässä keskiviikkona kantaa 16+15-tehoilla Axel Holmström. Viime peleissä tehokkaassa vireessä on ollut Sebastian Wannström, joka on viiteen edelliseen peliin viimeistellyt tehot 2+3.