25.02.2025 16:45
Otteluennakko: Viikko käyntiin vierailulla Turkuun
Jukurit aloittaa viikon reissuottelulla, kun matka käy Turkuun, jossa keskiviikkona kamppaillaan TPS:ää vastaan.
Jukurit väänsi viikonloppuna tasaiset kamppailut Pelicansia vastaan, mutta ei saanut kartutettua pistepussiaan. Perjantaina Mikkelissä lahtelaisryhmä oli vahvempi 3-1-lukemin ja lauantaina kotikaukalossaan otti pisteet 2-1-voitolla.
Sekä Evan Buitenhuis että Markus Ruusu esittivät vuorollaan tolppien välissä hyviä otteita. Lauantain ottelussa mikkeliläisten maalin iskenyt Sakke Hämäläinen katkaisi samalla pitkän maalittoman putkensa.
Perjantain ottelussa Jukurit menetti kokoonpanostaan puolustaja Niilo Romppasen, jonka tilanne selviää tarkemmin jatkotutkimusten jälkeen.
- Ollaan kyllä menty pelin kanssa eteenpäin, mutta maalin tekeminen on ollut vaikeaa. Viimeistely kun vielä saadaan kuntoon, niin alkaisi näyttää hyvältä. Jos saataisi yhteen peliin vaikka pari onnistumista, niin lähtisikö se siitä sitten rentoutumaan ja kiekot alkaisi löytämään maaliin, pohti hyökkääjä Topias Hynninen.
- Ylivoima on ollut kyllä tosi heikkoa, tehtiinkö viimeksi HIFK:ta vastaan ylivoimalla maali. Sitä on nyt treenattu tässä ja siihen pitää löytää myös lisää tehoja. Siinä on varmasti vähän sama kuin kaikkiaan tuossa maalinteossa, että kun saataisi se onnistuminen siinä, niin toinen olisi sitten helpompi saada.
Keskiviikkona Jukurit kamppailee Turussa TPS:n vieraana. Turkulaiset ovat kauden keskinäisissä niskan päällä voitoin 2-1. Jukurit voitti joukkueiden edellisen kohtaamisen joulukuun lopulla 5-4-lukemin.
TPS löysi viime viikolla virettään vaikeamman jakson jälkeen, kun se katkaisi neljän ottelun tappioputkensa. Joukkue kaatoi kotikaukalossaan JYPin ja SaiPan, mutta taipui HIFK:lle vieraskaukalossa 3-2-lukemin.
Turkulaisten kultakypärää kantaa koko sarjan puolustajien pistepörssissä toisena oleva Max Lindroth. Ruotsalaispuolustaja on tehnyt kaikkiaan tehot 19+27.
Sairastuvan puolella turkulaisryhmästä ovat puolustaja Sisu-Petteri Lehtonen sekä hyökkääjä Leevi Teissala.
- Sitä tehokkuutta nyt ainakin haetaan, että saataisi enemmän kuin se yksi maali tehtyä. Pyritään vain saada pidettyä muuten se jämäkkä tekeminen, mitä nyt on ollut ja kehitettyä sitä edelleen, Hynninen ennakoi.
- TPS on pelannut viime peleissä tosi hyvin, niin kyllä hyvin pitää pelata, kuten joka pelissä, jos jotain haluaa mukaan. Tehokkuutta pitää saada lisää, niitä neliapiloita ollaan tässä nyt etsitty. Maalinteon tukitoimia ollaan tässä käyty läpi, mutta kyllä se suurin vain on, että muutamat pelaajat saavat onnistumisia ja sitä kautta tekemiseen rentoutta. Helpoin tapa saada kestävää tulosta on, että ensin tukkii oman pään ja se on helpoin. Nyt sitten tarvitaan niitä tukitoimia ja ykkösukoille muutama onnistuminen, totesi päävalmentaja Jonne Virtanen.
Seuraa heitä
Aleks Haatanen: Työteliäs laitahyökkääjä on tehnyt kuluvalla kaudella liigauransa maaliennätyksen, kun kasassa on 11 täysosumaa. Viime peleissä kova työ ei ole tuottanut palkintoa onnistumisina, mutta nähtäisiinkö osumia TPS:ää vastaan?
Eetu Päkkilä: Hyökkääjällä on meneillään Liiga-uran tehokkain kausi, kun pisteitä on kasassa tähän mennessä 26. Viime viikolla maaliverkko heilui hänen lavastaan kolmesti.
Top5-pistemiehet
Jukurit
Peter Abbandonato, 49. 11+24=35
Topias Hynninen, 45. 11+20=31
Jesper Piitulainen, 46. 13+17=30
Aleks Haatanen, 41. 11+12=23
Kim Johansson, 46. 7+14=21
TPS
Max Lindroth, 48. 19+27=46
Viljami Marjala, 45. 8+37=45
Lukas Wernblom, 48. 23+16=39
Jean-Christophe Beaudin, 49. 14+25=39
Eetu Päkkilä, 51. 12+14=26