23.11.2021 18:00
Otteluennakko: Viikko käyntiin Jyväskylässä - Tuppurainen uusille sataluvuille
Jukurit aloittaa kolmen pelin viikkonsa JYPin vieraana. Jani Tuppurainen saa ottelussa täyteen 800. liigaottelun rajapyykin.
Jukurien paluu tauolta oli tuloksellisesti alavireinen, sillä joukkue kärsi tappiot Ilvekselle ja KooKoolle. Pelillisesti esitykset olivat kuitenkin varsin ryhdikkäitä ja varsinkin Ilvestä vastaan tilanteita oli kääntää tulos toiseenkin suuntaan. KooKoo-ottelun avauserä ja Ilves-kamppailun toinen erä olivat heikkoja ja niissä myös tulos kääntyi vastustajalle.
Viime viikon kamppailuissa mikkeliläisryhmä sai sairastuvalta takaisin miehiä kokoonpanoon. Pekka Jormakka oli paluupeleissään heti vahvalla pelipäällä ja iski viikonlopun molemmissa otteluissa maalit.
Aatu Rädyn vahva vire sai myös jatkoa, kun nuorukainen osui myös sekä Ilvestä että KooKoota vastaan. Hyökkääjä on nyt tehnyt kaikissa neljässä Jukureissa pelaamassaan ottelussa maalin ja iskenyt kaikkiaan kuusi tehopistettä.
JYP palasi myös tappiollisissa merkeissä tauon vietosta. Torstaina jyväskyläläisryhmä hävisi kotonaan Kärpille 10-1-lukemin ja lauantaina Ilves kaatoi joukkueen 6-1-numeroin. Tällä hetkellä joukkue on 10 ottelun tappioputkessa.
Alkuviikosta jyväskyläläisryhmän valmennuksessa tuli muutoksia, kun Jukka Varmanen siirtyi valmennusryhmästä sivuun ja hänen paikkansa otti Juha Juujärvi, jolta löytyy valmennustaustaa muun muassa Mestiksestä ja U20 SM-sarjasta.
Kauden keskinäisissä kamppailuissa JYP on kuitenkin niskan päällä, sillä se on voittanut molemmat kohtaamiset. Kotonaan se otti pisteet numeroin 3-1 ja Ikiomalla loppunumerot olivat 3-2.
Jyväskyläläisten kultakypärää viime ajat on kantanut 7+7-tehot koonnut Adam Brodecki, sillä joukkueen tehokkain pelaaja Joakim Kemell on ollut loukkaantumisen vuoksi sivussa. Ruotsalaishyökkääjän perässä ovat 13 tehopistettä keränneet Antti Kalapudas, Braden Christoffer sekä Anttoni Honka.
Keskiviikon kamppailussa myös yksi merkkipaalu täyttyy, sillä ottelu on jukurihyökkääjä Jani Tuppuraiselle uran 800. liigaottelu.