Ke 11.11. 18:30 VS.

Otteluennakko: Vieraspelien viikko käyntiin Oulussa

Jukurit aloittaa kahden vieraspelin viikon vierailulla pohjoiseen. Torstai-illan kamppailussa vastassa on Kärpät.


Jukurien tappiollinen jakso jatkui viime viikon peleissä, kun HPK vei voiton Ikiomalta jatkoajalla ja JYP kaatoi mikkeliläisryhmän lauantaina 2-1-lukemin.

Sarvipäiden suurimmat ongelmat ovat olleet hyökkäyspäässä. Runsaista paikkamääristä huolimatta verkko ei ole heilunut tarpeeksi tiuhaan, vaan viimeistely on ollut tehotonta. Oman pään pelaaminen on kuitenkin ollut varsin hyvää, sillä vastustajille paikkoja ei valtaisasti ole auennut.

Viime viikon otteluissa nähtiin kuitenkin kaksi kauden avausmaalia, kun Niklas Peltomäki ja Daniel Mäkiaho osuivat HPK:ta vastaan. JYP-ottelussa mikkeliläisten ainokaisen tehnyt Samuel Salonen katkaisi puolestaan neljän ottelun maalittoman putkensa.

Viime viikon peleissä kolhuja saaneet Pekka Jormakka ja Niko Huuhtanen selvisivät pahemmilta vammoilta ja ovat mukana tämän viikon vierasreissulla. Viime pelit sivussa ollut Jesper Piitulainen lähti myös joukkueen mukana kohti Oulua.

Täysin uutena kasvona mikkeliläisryhmän mukaan tulee ruotsalaispuolustaja Anton Olsson. 20-vuotias Olsson siirtyy jukuripaitaan SHL-joukkue Skellefteåsta joulukuuhun ulottuvalla lainasopimuksella. Puolustaja on myös mukana jo tämän viikon vieraspeleissä.

Mikkeliläisten kahden vieraspelin viikko käynnistyy torstaina Oulussa, johon joukkue matkasi jo keskiviikkona. Joukkueet kohtasivat harjoituskaudella kertaalleen ja tuolloin Kärpät oli vahvempi 4-1-lukemin.

Oululaisryhmän kausi on alkanut vaihtelevissa merkeissä ja 11 ottelun jälkeen saldona on kuusi voittoa sekä viisi tappiota. Viime viikon otteluissaan se kaatoi SaiPan ja Pelicansin, mutta kärsi HIFK:ta vastaan 5-3-tappion.

Kärppien miehistö on jonkin verran muuttunut harjoituskauden kohtaamisesta, sillä joukkueesta ovat poistuneet hyökkääjät Trevor Mingoia ja Carl Jakobsson. Alkuviikosta joukkueeseen liittyi uutena puolestaan NHL-joukkue Carolina Hurricanesista lainasopimuksella siirtynyt ruotsalaishyökkääjä Noel Gunler.

Oululaisten tehokkaimmat pistemiehet ovat seitsemän tehopistettä keränneet Teemu Turunen (4+3) ja Connor Bunnaman (1+6). Turusen lisäksi neljään maaliin oululaishyökkääjistä on yltänyt Julius Junttila.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O